SUOMEN KANSANMUSIIKKILIITTO

Verkkokauppa

Aalto: Ikaro

Aalto on tamperelainen etnoyhtye, jonka musiikissa kuuluu vaikutteita ympäri maailman. Nykykokoonpanolla yhtye on toiminut vuodesta 2010 – esikoisalbumi Tuulilabyrintit (Uulu Rec) julkaistiin 2012. Aallon äänimaailma on jo perusluonteeltaan rikas ja yllätyksellinen ja voi johdattaa kuulijansa niin tanssin transsiin kuin mielikuvilla maalaileviin hetkiin.

Etnofolk-yhtye Aalto julkaisi toisen pitkäsoittonsa Ikaron helmikuussa 2014 Uulu Recordsin kautta. Levy koostuu kahdeksasta yhtyeen originaalisävellyksestä ja tarjoaa täysin uniikin näkökulman folk-musiikkiin.

Aallon musiikissa kuuluu sen jäsenten perehtyneisyys eri etnisiin musiikkiperinteisiin, mutta samalla vahva tausta esimerkiksi psykedeelisen rockin parissa. Levyn kappaleissa kuuluukin kaikuja niin kurkkulaulusta ja klezmeristä kuin krautrockista. Lopputulos on raikkaan tyylikäs, yhtenäinen albumikokonaisuus.

Kokoonpano:
Petra Poutanen: laulu, kantele
Sampo Salonen: kurkkulaulu, doshpulluur, didgeridoo
Antero Mentu: sitar, kitara
Panu Ukkonen: klarinetti, bassoklarinetti
Marko Niittymäki: mandoliini, banjo, perkussiot
Kusti Rintala: rummut, perkussiot

Ikaro / Vapahtaja / Heijastumia / Kastepisaroita I / Kastepisaroita II / Sateentuoksuisia unia / Metsätaloushöömei / Kuun tytär

Julkaisija: Uulu Records 2014.

Koodi: UULU 0009
Julkaisuvuosi: 2014
Tuoteen tyyppi: CD

15,00  sis. alv

3 varastossa

Aalto: Ikaro

Koodi: UULU 0009
Julkaisuvuosi: 2014
Tuoteen tyyppi: CD

15,00  sis. alv

3 varastossa

3 varastossa