SUOMEN KANSANMUSIIKKILIITTO

Verkkokauppa

Juhola Johanna: Diivan jäljet – Shadow of a Diva

Johanna Juholan neljäs soololevy Diivan jäljet julkaistiin Suomessa 23.11.2017. Levyllä musisoi Johannan livekokoonpanoista Johanna Juhola Triosta ja Johanna Juhola Reaktorista koottu suurorkesteri, jonka jäsenet ovat Suomen muusikkoparhaimmistoa yli genrerajojen. Vierailijoina kuullaan vokalisteja Emma Salokoski, Yona ja Tommy Lindgren sekä viulisti Tero Hyväluomaa.
Levyn miksaajana ja ohjelmoijana ja Johannan ohella toisena tuottajana on toiminut Tuomas Norvio joka on tunnettu töistään mm. Rinneradion, Wimmen, Ismo Alangon, Kimmo Pohjosen ja Circo Aereon kanssa. Juhola on kolmella aiemmalla soololevyllään Miette, Fantasiatango ja Fantasiatango 2 luonut fantasiatango-musiikkityylin joka sai alkunsa kun Johanna vuonna 2007 laati samannimisen tilaussävellyksen Helsingissä pidettyjen Euroviisujen avausnumeroksi. Tyyli yhdistää tangoa kansanmusiikkiin ja elektronisia saundeja akustisiin soittimiin luoden vahvan visuaalisia instrumentaalimusiikkitarinoita. Kappaleissa on läsnä Juholan musiikille ominainen huumori ja lämpö. Mukana on biittiä ja melodiakulkuja, joka vievät musiikkia kansanmusiikin ja tangon popimpaan laitaan, mutta myös meditatiivisen rauhallisia sävyjä ja juurevan akustisia raitoja.

Johanna Juhola: harmonikka, claviola, andes 25f
Milla Viljamaa: piano, harmooni, laulu
Sara Puljula: kontrabasso, laulu
Roope Aarnio: kitara, mandoliini, laulu
Tuomas Norvio: elektroniset perkussiot, ohjelmointi
Juuso Hannukainen: lyömäsoittimet
Hannu Oskala: ohjelmointi

Vierailijat
Emma Salokoski: laulu
Tero Hyväluoma: viulu
Tommy Lindgren: räppi
Yona: laulu

Road Assistance / Tango kolmessa erässä / Tillsammans / Diivan jäljet / Friends online / Rauha / Neäjän minuutin rakkaus / Tanhutrauma / Sadepäivä / New Adventures in Candyland

Julkaisija: Johanna Juhola 2017

Koodi: JJCD003
Julkaisuvuosi: 2017
Tuoteen tyyppi: CD

18,00  sis. alv

5 varastossa

Juhola Johanna: Diivan jäljet – Shadow of a Diva

Koodi: JJCD003
Julkaisuvuosi: 2017
Tuoteen tyyppi: CD

18,00  sis. alv

5 varastossa

5 varastossa