SUOMEN KANSANMUSIIKKILIITTO

Verkkokauppa

Kaustisen kanteleet: Tapanin marssi

Halsuan, Kaustisen, Perhon ja Vetelin muodostama Perhonjokilaakso on eräs Suomen kanteleensoiton keskuksista. Nykyään Kaustinen tunnetaan viulustaan, mutta ennen se oli myös erittäin merkittävä kantelepitäjä.

Suurin osa edelleen aktiivisista Kaustisen kantelepelimanneista on Tastulan kylästä. Monet heistä ovat soitelleet mm. Tastulan pelimanneissa. Kylän liikemies ja perinteenkerääjä Heimo Peltoniemi (1913-2007) ja yrittäjä ja mestaripelimanni Tapani Peltoniemi (s.1941) muodostivat 1970-luvun lopulla Juhonpojat-yhtyeen, joka vuonna 1981 julkaisi ensimmäisen julkaisunsa, kasetin Nostalgisia kansanlauluja. Mandoliinia kokoonpanossa soitti Heino Paavola ja laulusolistina toimi Mauri Peltoniemi. Myöhemmin 1980-luvulla Juhonpojista muodostui suosittu, laajasti koko maata kiertänyt suurempi tanssiyhtye, joka teki useita äänilevyjäkin pääasiassa Tapani Peltoniemen sävellyksistä.

Alkuperäisen Juhonpojat-yhtyeen kahden kanteleen ja mandoliinin kokoonpano oli mallina tällä levyllä esiintyvälle yhtyeelle, joka aloitti toimintansa 1980- ja 1990-lukujen vaihteessa. Kansanmusiikki-Instituutissa 1980-luvun alusta työskennellyt Hannu Saha keräsi ja tutki alueen kanteleensoittotyyliä ja oli luonnollista, että hän alkoi soittaa myös Peltoniemien kanssa. Hieman myöhemmin mukaan liittyi myös Kansanmusiikki-Instituutissa työskennellyt Antti Kettunen mandoliineineen. Nimenä yhtyeellä oli tuolloin joko Heimon kanteleet tai joskus Kaustisen kanteleet. Heimon kuoltua on käytetty joskus myös nimeä Tapanin kanteleet. Kun Pauliina Syrjälä muutti Kaustiselle Ala-Könni-opiston vetäjäksi 2000-luvun alkupuolella, hän liittyi kanteleiden mukaan aika ajoin.

Pienen pojan toive / Tapanin marssi / Oopperavalssi / Hevosmiesten marssi / Puhkion valssi / Kanteleenrakentajien ehtoo / Purppurimarssi / Halsuan valssi / Puutaheinää / Vanha rehtori / Tyhjä ikkuna / Kaunis Anna-Liisa / No menehän siitä / Tulehan takaisin / Sotiisi / Tapanin marssi

Julkaistu: Kansanmusiikki-Instituutti 2013

Koodi: KICD115
Julkaisuvuosi: 2013
Tuoteen tyyppi: CD

19,00  sis. alv

3 varastossa

Kaustisen kanteleet: Tapanin marssi

Koodi: KICD115
Julkaisuvuosi: 2013
Tuoteen tyyppi: CD

19,00  sis. alv

3 varastossa

3 varastossa