SUOMEN KANSANMUSIIKKILIITTO

Verkkokauppa

Ale!

Keskitalo Joose & Kolmas Maailmanpalo: Vyötä kupeesi ja tule!

Vyötä kupeesi ja tule! on Joose Keskitalon kuudes albumi, mutta samalla paljon muutakin kuin pelkkä äänite. Se on tarinasammio, vinksahtanut kertomuskokoelma ja saarnasarja. Levy kuulostaa siltä kuin se olisi löydetty karjalaisesta perinnearkistosta ja tuotu vastahakoisesti päivänvaloon. Ei ihme, että sen työnimenä kulki ”Muunnelmia Faustista”.

Kuudetta levyään varten Keskitalo on kutsunut kantoapuun tutun hautajaissaattueensa, Kolmannen Maailmanpalon. Se on kuulijalle ilo, sillä Arwi Lindin, Petri Alangon ja Mikko Kankaanpään muodostaman orkesterin toisinaan tunkkainen, toisinaan kristallinkirkas sointi tuo olennaisen esiin Keskitalon lauluista. Sitä kuunnellessa ymmärtää viimeinkin, mitä Pekka Streng tarkoitti ”romukasan svengillä”.

Välisoitoilla on keskeinen osa Vyötä kupeesi ja tulen rakenteessa. Ne erottavat toisistaan varsinaisia kappaleita, kertomuksia, ja suovat kuulijalle ansaittuja hengähdystaukoja. Sellainen on esimerkiksi Tavataan pohjassa, jolla Tervetuloa-avausraidan teeman käy varioimassa maanmainio The Bad Ass Brass Band.

Tervetuloa / Kärpäset / Aleksander Aava / Hiihtäessä korvessa / Rakkaus tuo muukalainen / Vyötä kupeesi ja tule! / Meedio Mouhu / Olemme tulleet luoksesi / Mene säkin sisään / Tavataan pohjassa / Pyhä Arseni

Julkaisija Helmilevyt 2012

Koodi: Helmi054
Julkaisuvuosi: 2012
Tuoteen tyyppi: CD

5,00  sis. alv

1 varastossa

Ale!

Keskitalo Joose & Kolmas Maailmanpalo: Vyötä kupeesi ja tule!

Koodi: Helmi054
Julkaisuvuosi: 2012
Tuoteen tyyppi: CD

5,00  sis. alv

1 varastossa

1 varastossa