SUOMEN KANSANMUSIIKKILIITTO

Verkkokauppa

Markku Lepistö Trio: New Voices

Kiinnostukseni yksiriviseen harmonikkaan syntyi jo 1990-luvun alkupuolella. Suurena inspiraation lähteenä oli tuolloin kanadanranskalainen musiikki ja sikäläisten muusikoiden poikkeuksellinen taito käsitellä tätä instrumenttia. Kun vielä samoihin aikoihin maestro Raynald Ouellet vieraili Sibelius-Akatemiassa opettamassa ja pääsin puolestani esiintymään hänen festivaalilleen Montmagnyyn Quebeciin, oli innostus ja viehätys soittimeen sitä myöten lukkoonlyöty. Tämä levyn sävellykset ovat syntyneet osana Taideyliopiston Sibelius-Akatemian tohtoriopintojani. Tavoitteeni on ollut löytää yksinkertaisena pidetylle yksiriviselle harmonikalle uudenlaisia, osin lyyrisiä ja kamarimusiikillisia sävyjä, jotka nostaisivat instrumentin ja sen musiikilliset mahdollisuudet tälle vuosikymmenelle. Tämä kokonaisuus ei olisi kuitenkaan syntynyt ilman loistavia kanssamuusikoita Millaa ja Petriä ja heidän osuuttaan kappaleiden sävelkieleen ja sointiväreihin. – Markku Lepistö.

Muusikot:
Markku Lepistö – yksirivinen harmonikka
Petri Hakala – mandoliini, mandola
Milla Viljamaa – piano

Introitus / La valse á Silia / Aamunkoi / Single Row Tango / Finn air / Minor Reel / Valssi viidelle / Rapusaaren polska / Finisterre / Metsäkansan kellot

Julkaisija: Rapusaari Records 2016

Koodi: RAPU001
Julkaisuvuosi: 2016
Tuoteen tyyppi: CD

15,00  sis. alv

1 varastossa

Markku Lepistö Trio: New Voices

Koodi: RAPU001
Julkaisuvuosi: 2016
Tuoteen tyyppi: CD

15,00  sis. alv

1 varastossa

1 varastossa