SUOMEN KANSANMUSIIKKILIITTO

Verkkokauppa

Ale!

MB: Juurilla

MB on koonnut kokonaisuuden haapavetisestä ja sen lähialueen kansanmusiikista. Konserttikokonaisuus sekä siitä julkaistu levy tuovat ansaittua huomiota alueen pelimanneille, musiikille ja sävellyksille.

Mitä lauluja lauloi Vanni Niemelä ja Jaakko Knuuti tai mitä tekemistä tanssinharrastaja Eera Tiitolla oli pelimannimusiikin kanssa? Kuka olikaan Matti Sivukangas ja Antti Oskari Kangasaho?  Ohjelmistossa on paljon myös Haanpään suvun soittamaa ja säveltämää musiikkia. He ovatkin olleet alueen merkittäviä perinteen kantajia ja luojia.

Kappaleet ovat Haapaveden ja lähiseudun pelimannien soittamia 1850-luvulta 1980-luvulle. Niitä ovat tallentaneet ja muistiin merkinneet Jussi Haanpää (s.1932) ja Hristo Dantchev (s.1943). Konsertti on koottu Suomen kulttuurirahaston Pohjois-Pohjanmaan rahaston tuella. MB-yhtye on sovittanut kappaleet yhtyeen omaan tyyliin sopiviksi sekä tutkinut uusia polkuja käyttämällä vähemmän perinteisiä soitinnuksia. Kappaleista kuuluu hyvin Haapaveden ”nykyperinne”, joka on saanut vaikutteita Haapavesi Folk-kurssien ja -festivaalin myötä ympäri maailmaa. Bluegrass ja irlantilaisen musiikin poljento ovat jo olennainen osa uutta paikallisperinnettämme.

Hanna-Mari Ahola – harmooni, koskettimet, taustalaulu
Nelli Ikola-Heiska – viulu, laulu
Sirpa Lahti – haitarit, taustalaulu
Juha Yli-Kotila – kitarat, hiekkaputki, banjo, oktaavimandoliini, sähköbasso, taustalaulu

Hyljätty / Majatalonemännän sottiisi / Nuoren miehen laulu / Vanha jatsi Venetpalosta / Kolmas hääpolska / Se syksyinen myrsky / Tässä minä hyppelen kultani kanssa / Tiitto-Eeran polkka ja Hilman polkka / Tummatukka / Sivukankaan Matin masurkka / Oskari Nevasaaren valssi / Purpurin franseesi Vatjusjärveltä / Purpurin aloitusmarssi Haapavedeltä

Koodi: MBCD002
Julkaisuvuosi: 2013
Tuoteen tyyppi: CD

5,00  sis. alv

Varasto loppu

Ale!

MB: Juurilla

Koodi: MBCD002
Julkaisuvuosi: 2013
Tuoteen tyyppi: CD

5,00  sis. alv

Varasto loppu

Varasto loppu