SUOMEN KANSANMUSIIKKILIITTO

Verkkokauppa

Nurmi Helinä: Juhlan aika

Helinä Nurmen sävellyksiä ja sovituksia.

Tämä nuottivihko on syntynyt 1.4.2012 pidettyä sävellyskonserttiani varten. Kappaleet konserttiin valittiin Lempäälä-Opiston pelimannipiirissä keväällä 2011 äänestyksen tuloksena ja esitettävien kappaleiden valikoimasta tulikin monipuolinen ja kiinnostava. Vihkoon sisältyy tyyliltään sekä perinteistä että uudempaa pelimannimusiikkia, joka on saanut vaikutteita erilaisista musiikkityyleistä. Laulujen sanat ovat tehneet Sirkku Ulanen ja Anja Karkiainen.

Sovitukset ovat 2-äänisiä ja sointumerkein varustettuja, joten kappaleet sopivat hyvin esim. opistojen ja erilaisten yhtyeiden käyttöön. Kappaleiden yleissävy on reipas ja iloinen, joten ne tuovat iloa sekä juhlaan että arkeen.

-Helinä Nurmi

Juhlan aika / Maaliskuun aurinko / Kevätpolska / Tinka valssi / Reissuheila / Runon lintu / Kilahduspolkka / Unelmia / Euromasurkka / Maijan maanantai / Elinalle / Matkalla / Aikaan ensipääskyjen / Meren kutsu / Katukahvilassa / Mansikkasuu / Morsiusvalssi / Milloin / Liehuvat helmat / Valkoinen pihapuu

Samaan aikaan julkaistiin myös CD ”Juhlan aika

Koodi: Helinä2012
Julkaisuvuosi: 2012
Tuoteen tyyppi: Kirja

15,00  sis. alv

3 varastossa

Nurmi Helinä: Juhlan aika

Koodi: Helinä2012
Julkaisuvuosi: 2012
Tuoteen tyyppi: Kirja

15,00  sis. alv

3 varastossa

3 varastossa