SUOMEN KANSANMUSIIKKILIITTO

Verkkokauppa

Piirpauke: Ilo

Ilo on upeaa jatkoa 2010 julkaistulle menestyslevylle Koli, joka nousi Euroopan maailmanmusiikkilistojen ykköseksi ja sai erinomaisen vastaanoton myös kotimaassa.

Ilo-levyllä Piirpauke jatkaa paluutaan juurilleen ja jo yhtyeen alkuajoilta periytyviin vaikutteisiin. Bändi tekee mistä tahansa maailman kolkasta peräisin olevasta ja mitä musiikkityyliä tahansa alunperin edustavasta kappaleesta omansa.

Sakari Kukko kertoo levyn kappaleista:
Tiibetin kevät
Selatessani arkistojani esiin nousi kellastunut partituuri Piirpauken alkuajoilta.
Improvisation
Tämä on O. Merikannon vähemmän tunnettua tuotantoa. Sibelius-vaikutteinen helmi — vai saiko
Sibelius vaikutteita Merikannolta?
Mafe-suite
Tsaikovskin Pähkinänsärkijä-baletin sävelmät saavat senegalilaisvaikutteisen käsittelyn.
Maapähkinästä tehdään Senegalissa mafe -nimistä herkullista ruokaa.
Pashan morsian
Perinteinen sävelmä Kreikan Peloponnesokselta. Samaa kellastunutta partituurisarjaa 70-luvulta.
Surumarssi (jäätyneelle pakolaiselle)
Beethovenin seitsemännen sinfonian toisesta osasta syntyviä variaatioita. Tämän soitimme
ensimmäisen kerran Pekka Pohjolan muistolle nyky-Piirpauken ensimmäisellä keikalla tammikuussa
2009 Kuhmon talvifestivaaleilla.
Rondo (Muisto)
Suomalaisen Carl Ludvig Lithanderin, joka oli Mozartin aikalainen, huilulle ja pianolle kirjoittama,
aiemmin levyttämätön klassikko.
Nirvathi Sukatha
Eteläintialaisen karnaattisen musiikin tunnetuimman säveltäjän ja niin ikään Mozartin aikalaisen
Tyagarajan teos.

Julkaisija: Rockadillo Records 2012

Koodi: ZENCD 2149
Julkaisuvuosi: 2012
Tuoteen tyyppi: CD

21,00  sis. alv

9 varastossa

Piirpauke: Ilo

Koodi: ZENCD 2149
Julkaisuvuosi: 2012
Tuoteen tyyppi: CD

21,00  sis. alv

9 varastossa

9 varastossa