SUOMEN KANSANMUSIIKKILIITTO

Verkkokauppa

Rantanen Markus: Ukulele

Tämä levy on ukuleletaituri Markus Rantasen ensimmäinen ukulelealbumi. Albumi sisältää kahdeksan uutta sävellystä sooloukulelelle. Kappaleissaan Rantanen on tietoisesti pyrkinyt samaan esille ukulelen ominaispiirteet instrumenttina sekä hyödyntänyt soittimen omintakeista ilmaisuvoimaa. Vahva melodiallisuus on kaikki sävellykset läpäisevä punainen lanka.

Kappaleiden tunnelmat liikkuvat lyyrisen hennoista tuokioista hyvinkin dynaamisiin osuuksiin. Sävellyksistä kuultaa mielenkiintoisella ja taidokkaalla tavalla kansainväliset vivahteet kansanmusiikista, klassisesta ja miksei rockmusiikistakin. Sävellystyötä on tukenut Taiteen edistämiskeskus.

Rantasen äänityksissä käyttämät ukulelet ovat valmistaneet Juha Lottonen ja Shane Heighway.

Markus Rantanen on Suomen tunnetuimpia ukulelesoittajia ja maan ahkerimpia kouluttajia. Hän on esiintynyt Suomen suurimpien ukulelefestivaalien lisäksi vuonna 2018 Etelä-Korean isoimmalla ukulelefestivaalilla.

Rantanen on kirjoittanut neljä hyvin menestynyttä ukuleleoppikirjaa: Suuri ukulelekirja, Ukulele – Kaikki soittaa!, Ukulele – Kompista sooloon ja Global Ukulele – past, present and practice.

Lippo / Tyyne / Elviira / Sade / Valdemar / Maiu / Viktor / Miitri

Julkaisija: Puukenkki Kustannus 2020

Koodi: KENKKI002
Julkaisuvuosi: 2020
Tuoteen tyyppi: CD

10,00  sis. alv

1 varastossa

Rantanen Markus: Ukulele

Koodi: KENKKI002
Julkaisuvuosi: 2020
Tuoteen tyyppi: CD

10,00  sis. alv

1 varastossa

1 varastossa