SUOMEN KANSANMUSIIKKILIITTO

Verkkokauppa

Rosenfink

Rosenfink – En blandning av gammalt och nytt

Rosenfink sai alkunsa vuonna 2010 kolmen kansanmuusikon kokoontuessa kuuntelemaan kotiseudultaan ja sen lähiympäristöstä tallennettuja arkistoäänitteitä. He löysivät mieleenpainuvia laulajia ja pelimanneja, joiden musiikkia he halusivat tuoda esille uudessa kokoonpanossa. Yhtyeen peruslähtökohdaksi muodostuikin suomenruotsalaisen, eteläsuomalaisen arkistomateriaalin esittäminen tässä hetkessä. Yhtyeen muusikot myös säveltävät uusia uusmaalaiseen ja pohjoismaiseen perinteeseen pohjaavia kappaleita.

Rosenfink (suom. punavarpunen) laulaa kertomuksia kaipuusta ja sydäntä viiltävästä rakkaudesta, mylläristä ja tämän tyttärestä, matoja sisältävistä omenoista sekä kaikkien lasten herkkuruoasta. Tarinat ja musiikki kumpuavat vanhoista arkistoäänitteistä, joihin yhtye on tarttunut puhaltaen ensin pölyt päältä pois. Yhtye versioi toinen toistaan hienompia kansanlaulajia ja pelimanneja oman äänensä kautta.

Juulia Salonen – laulu, huilut
Jarmo Romppanen – mandola, mandoliini, kitara, laulu
Pauliina Pajala – viulu, laulu

Säj säj / Ögonsten / En sol på fönsterrutan / Där växte träd / Allt under himmelens fäste / Villi ni gå till noten / Slängpolskor från Nyland / Två Skälmar / En visa vill jag sjunga / Janssons frestelse

www.rosenfink.net

Julkaisija: Finlands Svenska Folkmusikinstitut 2013

Koodi: FMICD28
Julkaisuvuosi: 2013
Tuoteen tyyppi: CD

20,00  sis. alv

3 varastossa

Rosenfink

Koodi: FMICD28
Julkaisuvuosi: 2013
Tuoteen tyyppi: CD

20,00  sis. alv

3 varastossa

3 varastossa