SUOMEN KANSANMUSIIKKILIITTO

Verkkokauppa

Skrubiluttan Å Skrubilej: På nya äventyr

Skrubiluttan Å Skrubilej -På nya äventyr! (Uusilla seikkailuilla) -levy tarjoaa musiikkia lapsille ja lapsenmielisille. Levy sisältää Skrubiluttan Å Skrubilej -peikkojen hauskoja, rytmisiä ja tunnelmallisia lauluja ruotsiksi.
Musiikki tempaisee kuulijansa mukaan niin herkkiin kuin railaakkaisiin svengaaviin tunnelmiin. Yhtyeen live-konserteissa yleisö voi myös osallistua laululla ja liikkeillä. Laulujen teemoissa ystävyys, ilo, leikki ja erilaiset tunteet ovat tärkeässä asemassa. Skrubiluttan Å Skrubilej -duoa muodostavat muusikot Marianne Maans (viulu ja laulu) ja Désirée Saarela-Portin (laulu, kitara ja mandoliini). Levyn kymmenestä kappaleesta kahdessa on sovitettuja trad.-melodoita. Musiikki on suunnattu erityisesti alle kouluikäisille, mutta sopii kaikenikäisille.
Désirée Saarela-Portin on laulaja-lauluntekijä ja musiikkipedagogi. Désirée on opiskellut kansanmusiikkia Sibelius-Akatemian kansanmusiikkiosastolla, jossa han suoritti maisteritutkinnonsa. Désirée on pääasiassa keskittynyt suomenruotsalaiseen kansanmusiikki- ja kansanlauluperinteeseen. Désirée esiintyy sekä soolona että eri yhtyeissä.
Marianne Maans on Sibelius-Akatemian kansanmusiikkiosastolta valmistunut kansanmuusikko. Suomenruotsalainen kansanmusiikki on hänen erityisalansa ja hän työskentelee monipuolisesti erilaisten musiikillisten projektien parissa muusikkona ja pedagogina. Marianne esiintyy soolona ja eri yhtyeidensä kanssa.

På nya äventyr / Trollens morgon / Frans Fransenstain / Det  smög en katt / Vill du va’ min vän / Jag är glad i dej / Rocken troll / Trollens vecka / Bort trollad / Svanstrans Fantásien

Julkaisija: Marianne Maans ja Désirée Saarela-Portin 2020

Koodi: MAANSCD04
Julkaisuvuosi: 2020
Tuoteen tyyppi: CD

17,00  sis. alv

Varasto loppu

Skrubiluttan Å Skrubilej: På nya äventyr

Koodi: MAANSCD04
Julkaisuvuosi: 2020
Tuoteen tyyppi: CD

17,00  sis. alv

Varasto loppu

Varasto loppu