SUOMEN KANSANMUSIIKKILIITTO

Verkkokauppa

Sofia Walzer – Tanssisävelmiä 1800-luvulta Johan Julinin ja Johan Lemanin nuottikirjoista

Pohjois-Pohjanmaan kansanmusiikkiyhdistys on julkaissut aikaisemmin nuottikirjan ”Kansanmusiikin tiellä” ja CD-levyt ”Lammaspaimenen jenkka” ja ”Kansanmusiikkia Pohjois-Pohjanmaalta”. Tämä nuottikokoelma ”Sofia Walzer” on peräisin Pohjois-Pohjanmaan museossa olevista Johan Julinin ja Johan Lemanin 1800-luvulla kirjoittamista nuottikokoelmista. Nuotit sisältävät tanssimusiikkia, jota on soitettu ja tanssittu Oulussa 1800-luvun alkupuolella. Useimpien kappaleiden säveltäjiä ei tiedetä, monet kappaleet lienevät suomalaisia kansansävelmiä. Muistiin merkityistä sävelmistä näkee, että Oulusta on ollut hyvät yhteydet ulkomaille, varsinkin Tukholmaan, jonka kautta kirjoihin on tullut ruotsalaisia kappaleita ja sävelmiä Keski-Euroopastakin. Nuottikirjojen kirjoittajat lienevät kirjoittaneet sävelmiä omaa käyttöä varten. Kaikki kappaleet ovat yksiäänisiä melodioita, niin kuin klarinetin ja viulun soittajille sopiikin. Kappaleiden vaikeustaso vaihtelee. Mukanan on helposti soitettavia sävelmiä, mutta myös teknisesti vaikeampia kappaleita on mukana. Toivomme, että kirjan hienot melodiat heräävät uudelleen henkiin nykyajan soittajien käsissä. Uusia sovituksia tekemällä kappaleista saadaan monipuolista musiikkia.

Nuottikirjassa kappaleita 155 kpl.

Julkaisija: Pohjois-Pohjanmaan kansanmusiikkiyhdistys ry

Koodi: ISM 979-0-55001-404-6
Julkaisuvuosi: 2017
Tuoteen tyyppi: Kirja

30,00  sis. alv

3 varastossa

Sofia Walzer – Tanssisävelmiä 1800-luvulta Johan Julinin ja Johan Lemanin nuottikirjoista

Koodi: ISM 979-0-55001-404-6
Julkaisuvuosi: 2017
Tuoteen tyyppi: Kirja

30,00  sis. alv

3 varastossa

3 varastossa