SUOMEN KANSANMUSIIKKILIITTO

Verkkokauppa

Värttinä: Viena

Värttinän 13. studiolevyn julkaisi KHY Suomen Musiikki Oy. Viena-levyllä Värttinä tekee kunniaa oman musiikkinsa juurille ja vienankarjalaiselle perinteelle. Värttinän Viena-levy on vuonna 1983 perustetun yhtyeen 13. studiolevy.

Viena-levyllä Värttinä tekee kunniaa oman musiikkinsa juurille ja vienankarjalaiselle perinteelle. Levyn laulut ovat pääsääntöisesti uusia, ja ammentavat inspiraationsa yhtyeen vuonna 2014 tekemästä matkasta Vienan Karjalan runokyliin, ainutlaatuisista tapaamisista viimeisten elossa olevien runonlaulajien kanssa. Nämä laulajat ovat viimeisiä eläviä linkkejä monta tuhatta vuotta vanhaan kulttuuriin, josta on syntynyt mm. kalevalainen runous. Lisäinnoitusta tarjosivat myös matkan upeat luontoelämykset.

”Viena-levy on Värttinän kunnianosoitus musiikkinsa vienankarjalaisille juurille. Yhtyeen sointi on akustisempi kuin vuosikymmeniin, ja lauluäänet sekä viulu-haitari-kielisoitin-trio muodostavat yhdessä herkän ja rikkaan kudoksen. Laulujen teemat kumpuavat Vienan Karjalaan tekemämme matkan aikana koetuista hetkistä, kohtaamisista ja vaikutelmista” toteavat yhtyeen perustajajäsen Mari Kaasinen sekä levyn tuottaja ja haitaristi Matti Kallio.

Viena-levyllä Värttinän kokoonpano:
Mari Kaasinen – laulu
Susan Aho – laulu
Karoliina Kantelinen – laulu
Matti Kallio – harmonikka, huilut, tuotanto
Lassi Logrén – viulu, jouhikko, nyckelharpa
Matti Laitinen – kielisoittimet

Taivasranta / Raijan joiku / Kanaset / Kelo / Ukonlammas / Kokko / Tietäväinen / Kiri / Ikuikävä / Karhuliinan kangaspuut / Otavaiset / Oi Dai

Julkaisija: Värttinä & KHY Suomen Musiikki Oy 2015

Koodi: KHYCD075/5054196793029
Julkaisuvuosi: 2015
Tuoteen tyyppi: CD

19,00  sis. alv

Varasto loppu

Värttinä: Viena

Koodi: KHYCD075/5054196793029
Julkaisuvuosi: 2015
Tuoteen tyyppi: CD

19,00  sis. alv

Varasto loppu

Varasto loppu