SUOMEN KANSANMUSIIKKILIITTO

Verkkokauppa

Zäpämmät: Äiti maa – Mother Earth

Zäpämmät on kahden naisen duo, jonka ohjelmisto koostuu kappaleista, jotka soivat vahvasti suomalaisesta kansanmusiikista ammentaen ja yhdistyvät sangen persoonallisesti senegalilaisiin, malilaisiin, afro-kuubalaisiin ja flamencon musiikillisiin elementteihin.

Marjo Smolander, kantele-griootti, on kotoisin Pohjois-Karjalan kansanmusiikin sydämestä Rääkkylästä. Jo termi kantele-griootti yhdistää kaksi eri musiikillista kultuuria. Kantele on Suomen kansallissoitin. Länsi-Afrikassa griooteiksi on kutsuttu kastia, jonka edustajat hoitavat muusikon ja tarinankertojien tehtäviä. Marjolla on vahvat musiikilliset juuret suomalaisessa kansanmusiikissa, mutta puun oksat ojentuvat vahvasti länsiafrikkalaiseen musiikkiin. Tästä yhdistelmästä syntyy Marjon sävellyksille ominainen henkilökohtainen ja juurtunut soundi, jota myös Zäpämmissä kuullaan.

Pauliina Kauppila on monipuolinen lyömäsoittaja, jonka intohimona on löytää erityisiä lyömäsoitinyhdistelmiä ja kutoa näistä vahvaa mutta herkkää ja tilaa antavaa rytmipalttoota. Häntä kiinnostaa myös erityisesti ihmisäänen, liikkeen ja lyömäsoitinten yhdistäminen. Pauliina ammentaa rytmistä maailmaansa ja musiikillisia vaikutteita mm. flamencosta, suomalaisesta kansanmusiikista ja afro-kuubalaisessa musiikista. Hänellä on vahva tausta tanssissa ja liikkeen maailmassa. Lyömäsoittimien leikittelyssä Pauliina tuntee taas tanssivansa.

Heitän suruni / Mummoni / Äiti / Minun maa / Poika poloinen / Juostaan järveen / Sukuni sorjat siirit / Vesi / Oikeus olla omansa

Julkaisija: IMU – Inkoon Musiikkin 2019

Koodi: IMUCD194
Julkaisuvuosi: 2019
Tuoteen tyyppi: CD

15,00  sis. alv

4 varastossa

Zäpämmät: Äiti maa – Mother Earth

Koodi: IMUCD194
Julkaisuvuosi: 2019
Tuoteen tyyppi: CD

15,00  sis. alv

4 varastossa

4 varastossa