SUOMEN KANSANMUSIIKKILIITTO

Kansanmusiikin sävellyskilpailu 2026 ratkennut

Ajankohtaista

Suomen Kansanmusiikkiliitto järjesti alkuvuonna perinteisen sävellyskilpailun, joka oli tänä vuonna suunnattu lapsille ja nuorille. Kisaan tuli ympäri maata uusia sävellyksiä ilahduttava määrä, yhteensä 27 sävelteosta.

Musiikin ammattilaisista koostuvalla raadilla oli miellyttävä urakka huhtikuun aikana käydä kaikki teokset läpi ja ehdottaa kolmen kärkeä kummankin ikäryhmän kilpailusarjaan. Raati haluaa myös huomioida yhden teoksen kunniamaininnalla.

Kaikille seitsemälle palkittaville nuorelle säveltäjälle on varattu 50 euron lahjakortti Suomen Kansamusiikkiliiton verkkokauppaan. Lämpimät onnittelut voittajille, ja kaikille iso kiitos ja innostusta harrastuksen jatkamiseen!

“Tuomaristo ilahtui lasten ja nuorten sävellyskilpailuun tulleiden sävellysten runsaasta määrästä ja siitä, miten hienoja sävellykset olivat. Ilahduttavaa oli myös, miten laajaa soitinvalikoimaa sävellysten esittämisessä käytettiin.

Tuomariston näkemykset yhtyivät parhaimpien sävellysten suhteen, ja koska kukin kappale oli omassa tyylissään upea ja edustava, tuomaristo päätti nimetä parhaimmat kappaleet kokonaisuutena, laittamatta niitä paremmuusjärjestykseen. Nimetyissä kappaleissa tuli esiin luontevaa soitettavuutta, hyvää kansanmusiikillista poljentoa, improvisaatiota ja tunnelmointia.

Nuorempien, 2015-2020 syntyneiden sarjassa kolmen kärkeen sijoitamme seuraavat sävellykset:

Evafina Holm, Perhonjoen sureva fiuli

Aava Jäske, Ajelehtiva pilvi

Minttu Parviainen, Oma polska

ja

2009-2014 syntyneiden sarjassa kärki muodostuu seuraavasti:

Tilma Härkönen, Hiutale

Sini Kujala, Loskapolkka

Einari Talvio, Kesä

 

Lisäksi haluamme palkita kunniamaininnalla:

David Zon, Päivän aikana

 

Kiitos kaikille osallistuneille ja hyvää matkaa säveltämisen parissa!”

-Timo Saarimäki
tuomariston puheenjohtaja

 

 

 

Kuvituskuva: Jaana Kari