Rajat ylittävä yhteistyö, jossa kaksi hyvin erilaista kulttuuria ja henkilöä kohtaavat ja löytävät jotain yhteistä, mistä syntyy uutta musiikkia. Hieno kohtaaminen ja uniikki albumi – lopputulos, kun kaksi täysin toisilleen vierasta ihmistä kohtaavat ja vierailevat toistensa luona. Näin kaikki sai alkunsa.
Désirée Saarelan uusi laulaja-lauluntekijä-albumi Allt finns här (Kaikki on tässä) on hänen kahdeksas albuminsa, joka on syntynyt yhteistyössä monipuolisen sisilialaisen muusikon ja bassoklarinetistin Luca Bordonaron kanssa. Aito albumi, joka on äänitetty livenä, aivan kuten Désiréen aikaisemmat albumit, mikä erottaa sen suuresta massasta. Albumin tekstit menevät suoraan syvään päähän ja nostavat esiin monenlaisia teemoja ja näkökulmia, jotka haluavat ja uskaltavat koskettaa. Uutta suomenruotsalaista laulaja-lauluntekijä-musiikkia ilman suodattimia. Pohjoismaalaisuus ja suomenruotsalaisuus sulautuvat etelä-eurooppalaisuuteen, muodostaen uuden, jännittävän yhdistelmän ja musiikillisen kokonaisuuden. Jasmiinin-, sitruunan- ja mantelintuoksuiselta Sisilian vulkaniselta saarelta liikutaan Suomen metsäisiin ja järvisiin maisemiin.
Albumin laulut kertovat vapaudesta – vapaudesta olla oma aito itsensä (ilman suodattimia) sekä uskalluksesta uskoa, että riittää sellaisena kuin on. Lauluja itseensä takaisin löytämisestä. Lauluja siitä, kuinka tärkeätä on pitää läheiset ja rakkaat ihmiset lähellään. Lauluja kuten Jag ser ett krig från andra sidan (Näen sodan toiselta puolelta), joka nostaa esiin nykyisen maailmantilanteen. Laulu rauhan puolesta. Lisäksi albumi sisältää laulun, joka perustuu tosikertomukseen 1300-luvun Pohjanmaalta. Albumi on eräänlainen kuvaus tämän päivän maailmastamme, sellaisena kuin se Désiréen näkökulmasta lauluntekijänä näyttäytyy. Tarvitsemme yhteyden itseemme ja ympärillämme oleviin ihmisiin, yhteyden menneisyyteen, historiaamme, mutta myös tulevaisuuteemme ja nykysyyteemme. Tarvitsemme toivoa ja uskoa tulevaisuuteen!
– Joskus minulta on kysytty, miksi kirjoitan niin raskaista aiheista ja miksi tekstini ovat niin syvällisiä ja suoraan asiaan meneviä ja rehellisiä? Olen miettinyt sitä paljon ja päätynyt siihen ajatukseen, että olen aika nuoresta iästä asti saanut pärjätä aika pitkälle yksin. Olen joutunut hoitamaan monet asiat itse ja saanut käsitellä isoja kysymyksiä jo varhaisessa vaiheessa. Koska lapsella on avoin mieli, luulen, että tämä ominaisuus on vain jäänyt päälle. Minulla ei ole käytössäni erilaisia suodattimia, joista voisi olla hyötyä nyt aikuisena ja etenkin kasvuvaiheessa. Mutta kaikki tämä kokemani on saanut minut luomaan ja tehnyt minusta sellaisen laulaja-lauluntekijän kuin nyt olen. Laulaja-lauluntekijän ilman suodattimia.
Toivon, että voin tulevaisuudessakin nähdä maailman avoimin mielin, koska niin olen tottunut kohtaamaan arjen ja ympärillä olevan maailman. Ehkä joku voi tunnistaa itsensä lauluistani ja teksteistäni, ja pystyn välittämään tunteen tai toivon, joka vahvistaa kuulijaa sisältäpäin. Antaa kuulijalle tunteen, että voi olla oma itsensä kuunnellessaan ja että kaikki mitä hän tarvitsee on tässä, hänessä itsessään, eikä muuta tarvita.
Désirée Saarelan ja Luca Bordonaron tiet kohtasivat WOMEXin maailmanmusiikin messuilla Portossa vuonna 2021. Monet antoisat keskustelut musiikista ja sen luomisesta johtivat ajatuksiin yhteistyöstä. Siitä lähtien he ovat vierailleet toistensa kodeissa Pohjanmaalla ja Sisiliassa sekä esiintyneet konserteissa Norjassa. Syyskuussa 2022 he tapasivat taas Pohjanmaalla äänittääkseen albumin Allt finns här (Kaikki on tässä).
Längtan till Sicilien, Solens värme, Vågor av ljud, Det blir som det ska, Fjädern, Jag ser ett krig från andra sidan, -hägringen, Håll mig nära, Tider kan bli bättre, Helena, Allt finns här, Fjädern, Jag ser ett krig från andra sidan
15,00 € sis. alv
3 varastossa
Aikaisempi alin hinta: 5,00 €.
Lisää ostoskoriinAikaisempi alin hinta: 5,00 €.
Lisää ostoskoriinAikaisempi alin hinta: 5,00 €.
Lisää ostoskoriinAikaisempi alin hinta: 5,00 €.
Lisää ostoskoriin