SUOMEN KANSANMUSIIKKILIITTO

Verkkokauppa

Duo Emilia Lajunen & Suvi Oskala: Toisjalkainen

Kotimaassa palkittu ja ulkomailla arvostettu kahdella viisikielisellä viululla virtuoottisesti soittava Duo Emilia Lajunen & Suvi Oskala julkaisi kolmannen albuminsa Toisjalkainen 31.5.2024. Levy koostuu vahvasta soitannasta sekä näkemyksellisestä ja saundeiltaan rikkaasta tulkinnasta niin perinteisistä sävelmistä kuin tilaussävellyksistä.

Nyt julkaistavalle albumilleen duo on sovittanut sävelmiä muun muassa keskisuomalaisten viulupelimannien ohjelmistoista. Historiallisesti arkistotallenteille, ei ole tallennettu kovin monia naisinstrumentalisteja ja esimerkiksi tallennetuista viulisteista suurin osa on miehiä. Duon versioimana nämä miesten tallenteille soittamat sävelmät muuttuvat eläväksi – tämän päivän perinteeksi naisten soittamana.

Duo on poiminut levylleen sävelmistöä nuottikokoelmista sekä Emilian mittavan arkistotyön löydöksistä keskisuomalaisista soivista arkistoista. Yhtyeelle erilaisten tulkintojen etsiminen merkitsee taiteellisesti kiinnostavaa näkökulmaa ja mahdollisuutta tuoda esiin myös arkistojen hiljaisuuksia eli lähteitä joita on tietyn ajan kulttuurin tai rajauksen vuoksi jätetty tallentamatta tai ne ovat muuten jääneet piiloon. Käytännössä viulistit jatkavat perinnettä siitä mihin se on arkistotallenteiden äänityshetkellä päättynyt.

Levyn nimikappale Toisjalkainen on nimetty viitasaarelaisen pelimannin ja räätälin Akseli Raatikaisen itsestään käyttämän nimityksen mukaan: Huhupuheiden mukaan Raatikainen joutui aikanaan kaustislaisen viulupelimannin yliajamaksi Kokkolassa ja menetti tapaturman johdosta toisen jalkansa. Aikanaan vakavan tapaturman voi tänä päivänä nähdä jopa hullunkurisena, ja voi vain toivoa että onnettomuus oli vahinko eikä mikään viulupelimannien välisen kilpailuvietin aikaansaannosta!

Omien sovitusten lisäksi levyltä löytyy myös kaksi duon tilaamaa sävellystä, jotka molemmat ovat syntyneet kulttuurialaa kurittaneen pandemian inspiroimana: Sometimes It Snows In Spring -teoksen on yhtyeelle säveltänyt itsekin loistava amerikkalaisviulisti ja rytmisen viulunsoiton eli choppauksen taituri Casey Driessen, joka oli pandemian alkaessa vierailulla Suomessa. Jäätyään jumiin eristyksiin suomalaiselle maaseudulle Driessen sävelsi yllättävästä lumentulosta ja villisti vaihtelevista sääoloista vaikuttuneen teoksen duolle.
Haitaritaiteilija Teija Niku taas sävelsi Suville ja Emilialle kaksiosaisen, pandemiaa leikkisästi nimessään mukailevan Balkanodemia-teoksen, joka sisältää balkanmusiikin sävelmaailmaa ja rytmiikkaa. Molemmissa teoksissa duo pääsee hyödyntämään monipuolista maailmanmusiikin tuntemustaan ja rikasta viulismiaan.

Duo Emilia Lajunen & Suvi Oskala on kahden vahvasti persoonallisen viulistin duo. Yhtyeen soittajat ovat tahoillaan ansioituneita ja monesta yhteydestä tunnettuja kansanmuusikoita, joiden soitannassa perinnetuntemus kohtaa virtuoottisen viulun sahauksen. Duo ottaa soitossaan kaiken irti viisikielisistä viuluistaan, joiden sointivärien maailmaan yhtye on ollut yhteisellä tutkimusmatkalla jo vuodesta 2010. Kaksikko on uransa aikana esiintynyt Suomen lisäksi mm. Kiinassa, Etelä-Koreassa, Intiassa sekä Pohjoismaissa ja vuonna 2019 heidät nähtiin WOMEX-maailmanmusiikkimessujen showcase-artistina. He ovat olleet esillä myös toteuttamiensa pyöräkiertueiden tiimoilta ja duo palkittiin vuoden 2020 Etnogaalassa Vuoden ilmiö -erityismaininnalla hiilidioksidipäästöttömistä pyöräkiertueistaan.

665 & 666 / Sometimes it Snows in Spring / Rahapolska Kannonkoskelta / Balkanodemia: Septuple /  Balkanodemia : Helsinki Kopanitsa /  Yxi kaunis papillinen polska / Toisjalkainen / Akkainpolkat

Julkaisija: Nordic Notes 2024

Koodi: NN182
Julkaisuvuosi: 2024
Tuoteen tyyppi: CD

20,00  sis. alv

16 varastossa

Duo Emilia Lajunen & Suvi Oskala: Toisjalkainen

Koodi: NN182
Julkaisuvuosi: 2024
Tuoteen tyyppi: CD

20,00  sis. alv

16 varastossa

16 varastossa