SUOMEN KANSANMUSIIKKILIITTO

Verkkokauppa

Emola-Hatsina String Band: Saniaisolento

Esa Kuloniemen ja Antero Mentun EmolaHatsina String Band debytoi kaksi vuotta sitten Karkia Mistikan julkaisemalla vinyylialbumilla Hobo Sabiens. Duon LP ja keikat saivat innostuneen vastaanoton. Sen musiikki on psykedeelistä rockia tai folkrockia, jossa kohtaavat puoliakustinen John Fahey henkinen avantkitarointi ja minimalistinen elektronoise á la Sperm tai Popol Vuh.
Oman merkittävän lisänsä yhtyeen sointiin tuo harkiten käytetty pohjoisintialainen modaliikka, kun sitar keskustelee akustisten ja sähköisten kitaroiden blues ja rockvaikutteiden kanssa. Debyytillä oli mukana myös kaksi duon sovittamaa perinneteemaa, mutta nyt albumin kaikki musiikki on sataprosenttisesti Kuloniemen ja Mentun omaa.
Tapasimme aikoinaan yhteisen ystävän kautta, kun Esalla silloin ollut sitar kaipasi kunnostamista. Huomasimme pian, että meitä kiehtoivat musiikilliset ja kulttuuriset ilmiöt. Juttelu muuttui nopeasti jammailuksi ja se taas pian biisien kirjoittamiseksi ja EmolaHatsina String Bandin perustamiseksi, Antero kertoo.
Ensimmäinen levymme Hobo Sapiens syntyi pitkälti improvisaation kautta. Saniaisolentoa tehdessä jatkoimme tätä intuitiivista työtapaa, mutta nyt siten, että molemmat toivat enemmän tai vähemmän valmiita kappaleaihioita työalustaksi. Prosessi oli hedelmällinen materiaalista tuli entistä vahvempaa ja kokonaisuudesta huumava kuin yöllinen kävely läpi mysteerinäytelmien puutarhojen.

Esa Kuloniemi: kitarat, basso, perkussiot
Antero Mentu: kitarat, sitar, tamboura
Vierailijat: Sami Rönkä: dholak (ura 7.), Tuulia PasanenFinger: laulu (ura 4.)

Tähtikehrääjä / Vuorenkiipijä / Lynnut, lynnut / Kuu / Saniaisolento / Vipeltäjä / Muinaiset myyttiset armeijat / Toukka-nymfi-aikuinen

Julkaisija: Rockadillo Records 2022

Koodi: ZENCD 2182
Julkaisuvuosi: 2022
Tuoteen tyyppi: CD

20,00  sis. alv

5 varastossa

Emola-Hatsina String Band: Saniaisolento

Koodi: ZENCD 2182
Julkaisuvuosi: 2022
Tuoteen tyyppi: CD

20,00  sis. alv

5 varastossa

5 varastossa