SUOMEN KANSANMUSIIKKILIITTO

Verkkokauppa

Frigg: Perintö (cd)

Kaksi vuosikymmentä, kymmenen levyä, noin tuhat keikkaa kolmessakymmenessä maassa ja kymmeniätuhansia kilometrejä myöhemmin tuo sama intohimo kytee yhä. Jo käsitteeksi muodostuneen viulusoundin ja vastustamattomasti puskevan kielisoitinten helinän sekä kontrabasson sykkeen hypnoottinen yhdistelmä luo edelleen uomiaan kuin hiljalleen lipuva keväinen tunturipuro, jonka alkulähteet ovat tarkalleen tiedossa.

”Friggin soitossa kuuluu vanhojen soittotyylien ymmärrys ja osaaminen: paljon vanhaa, hiukan uutta, mahdottomasti taitoa ja sopivasti tunnetta. Tällä reseptillä syntyi PERINTÖ, kokonaisuus, joka kertoo, millaista perinteisiin perustuva suomalainen kansanmusiikki on parhaimmillaan.

Perinteisen kansanmusiikin henkeen kuuluu se, että jokainen saa soittaa omalla tyylillään. Frigg kunnioittaa tätä soittajien oikeutta ja lähestyy eri puolilta Suomea peräisin olevia sävelmiä yksilöllisesti: joissakin leikitellään koruilla, toisissa juhlitaan svengaavilla synkooppijousituksilla ja jos sävelmän henkeen sopii, luotetaan yksinkertaisen bordunan hypnoottiseen voimaan.

Polskat, valssit ja muut tanssisävelmät on sovitettu osin koko yhtyeelle, osin pienemmille kokoonpanoille. Pelkistettyjenkin tulkintojen takaa on kuultavissa sovituksellista ja instrumentaalista taituruutta. Nyt puhutaan todellisesta elävästä kulttuuriperinnöstä. Tyylikäs kokonaisuus sopii nautittavaksi istuen, makoillen tai tanssien!”

Juhani Näreharju

Palokankaan poikien parempi valssi / Mäläskän kuoleman polska & Lindbergin polska / Lyckönskan / Reippaasti Vetelistä / Hosia-Suutarin sorttinen / A-duurivalssi / Hambot 1492 & 1488 / Masurkkapari Perhonjokilaaksosta (2:59) / Raatikaisen polska & Kiljanderin polska / Pappilan pellolla & Katteli, koitteli, heitteli / Taklax G / Valssi Ilomatsista

Julkaisija: Bafe’s Factory 2023

 

Koodi: MBA056
Julkaisuvuosi: 2023
Tuoteen tyyppi: CD

20,00  sis. alv

6 varastossa

Frigg: Perintö (cd)

Koodi: MBA056
Julkaisuvuosi: 2023
Tuoteen tyyppi: CD

20,00  sis. alv

6 varastossa

6 varastossa