Petri Hakala ja Markku Lepistö ovat pitkän linjan kansanmuusikoita, joiden soittoa on soolotuotannon lisäksi kuultu lukuisissa koti- ja ulkomaisissa uuden kansanmusiikin yhtyeissä jo yli 30-vuoden ajan. 1990-luvun lopulla syntynyt Hakala & Lepistö duo sai alkunsa satunnaisissa jamisoitannoissa, joissa miehet huomasivat musiikilliset mieltymyksensä samanhenkisiksi.
Duon soitossa harmonikan, mandoliinin ja kitaran sointi muodostaa modernin ja täyteläisen kokonaisuuden, jossa perinteiset ja uudemmat tyylit sulautuvat hienovireisesti toisiinsa. Ohjelmistossa on sekä vanhoja suomalaisia viulu- ja haitarisävelmiä että duon omia kansanmusiikkihenkisiä sävellyksiä. Lepistön ja Hakalan virtuoosisessa musisoinnissa vahva suomalainen poljento saa lisäväriä ruotsalaisesta, irlantilaisesta, amerikkalaisesta ja kanadanranskalaisesta musiikista.
Duon kiitelty ensialbumi Pelimannien jäljillä ilmestyi vuonna 2001 ja nykyään se kuuluu suomalaisen kansanmusiikkilevystön klassikoihin. Uusi Nordic Route -levy sisältää kokonaisuudessaan uutta, nimenomaan tätä kokoonpanoa varten sävellettyä materiaalia. Levy julkaistiin tammikuussa 2020 Folklandia-risteilyn yhteydessä.
Kipinä / Sateen jälkeen / Montmagny / Rapusaari / Hetken epäröinti / Kilsanmäki / Degerby / Pickwick / Rantatie / Punta Secca / Kaipaus
Julkaisija: Petri Hakala & Markku Lepistö 2020
15,00 € sis. alv
2 varastossa
SUOMEN KANSANMUSIIKKILIITTO RY
Hämeentie 34 D
00530 HELSINKI
VERKKOKAUPPA
SUOMEN KANSANMUSIIKKILIITTO RY
Hämeentie 34 D
00530 HELSINKI
VERKKOKAUPPA