SUOMEN KANSANMUSIIKKILIITTO

Verkkokauppa

Histan veisaajat: Seurat

Seurat on perinteinen kansanmusiikkilevy, jollaista ei ennen ole tehty.

Levyllä kohtaa kansan kuluttama musiikki eri vuosisadoilta. Teoksista suurin osa on vanhoja kansan suussa muokkautuneita virsisävelmiä. Niiden rinnalla soivat popmusiikista tutut laulut 2000-luvulta.

Histan veisaajat on 14 laulajan yhtye, joka seikkailee suomalaisessa virsiperinteessä ennakkoluulottomasti. Sen jäsenet ovat musiikin ammattilaisia ja intohimoisia harrastajia.

Histan veisaajien käsittelyssä vuosisatojen ajan veisatut Siionin virret soivat yhtä lailla ajattomina kuin 2000-luvun popmusiikin kappaleet. Levyllä kuullaan myös Anna-Mari Kähärän ja Pekka Kuusiston ennen julkaisemattomat sävellykset.

Histan veisaajien a cappella -sointia rikastuttaa kahdessa teoksessa kanteleen, kontrabasson ja lyömäsoitinten muodostama soitinyhtye, sekä Pekka Kuusiston viulunsoitto tämän säveltämässä Pelimannin ehtoo -laulussa.

Levyn äänittänyt Ilkka Herkman tunnetaan Rajaton-lauluyhtyeen äänittäjänä. Suuren lauluyhtyeen sointi ja solistiosuudet soivat lähempänä kuulijaa kuin mihin kuorolevyjen perinteessä on totuttu. Uusi ja vanha soivat kappaleissa yhtä ajattomasti.

Virsiä sisältävien levyjen perinteessä Seurat etsii uutta. Se laajentaa Histan veisaajien Siionin virsiä -debyyttialbumin (2011) körttiläisyysteeman itse virsistä niiden käyttöön. Körttiseuroissa satoja vuosia vanha virsi ja hiljaisuus inspiroivat spontaanin puheen, jonka pohjalta valitaan yhtä spontaanisti seuraava virsi. Seurat-levyllä puheet on korvattu lauluilla.

Suoratoistopalvelujen ja soittolistojen ajassa musiikkia kuunnellaan yhä enemmän yksittäisinä kappaleina. Seurat ui tässä vastavirtaan levykokonaisuutena, kokonaistaideteoksena. Valokuvaaja Aapo Huhta kuvasi levynkanteen körttiseurat hiljaisena meditaationa, yhtä aikaa henkilökohtaisena ja yhteisenä kokemuksena.

Hei, siskot, veljet, kristityt / Peltoniemen Hintrikin surumarssi / Kaikki me kuolemme pian / Maailma vaivassa vaikeroi / Vaikka polku näin / Muistan päivää autuasta / Hiljaisessa siimeksessä / Vielä, Herra, kutsut meitä / Heimovirsi / Lautturi / Sen suven suloisuutta / Nyt kiitos karitsalle / Pelimannin ehtoo

 

Julkaisija: Herättäjäyhdistys

Koodi: HYCD-035
Julkaisuvuosi: 2017
Tuoteen tyyppi: CD

22,00  sis. alv

2 varastossa

Histan veisaajat: Seurat

Koodi: HYCD-035
Julkaisuvuosi: 2017
Tuoteen tyyppi: CD

22,00  sis. alv

2 varastossa

2 varastossa