SUOMEN KANSANMUSIIKKILIITTO

Verkkokauppa

JPP: Järvelän pikkupelimannit

Legendaarinen lp nyt cd-levynä!

JPP eli alkuperäiseltä nimeltään Järvelän pikkupelimannit perustettiin vuonna 1982 Kaustisella.
Alun perin yhtyeen ohjelmisto oli perinteistä kaustislaista pelimannimusiikkia, mutta melko pian yhtyeen jäsenet alkoivat säveltää ja sovittaa uutta kansanmusiikkia. Yhtenä esikuvana oli ruotsalainen Forsmark Tre-yhtye.
JPP nimettiin vuonna 1986 vuoden yhtyeeksi Kaustisella ja 1988 yhtyeen tupla-albumi JPP sai Yleisradion tunnustuspalkinnon. Yhtye on ollut ehdolla myös Pohjoismaiden neuvoston musiikkipalkinnon saajaksi. JPP on julkaissut 13 albumia.

Muusikot: Mauno Järvelä, Matti Mäkelä, Arto Järvelä, Tommi Pyykönen (viulu), Timo Alakotila (harmooni) ja Antti Järvelä (kontrabasso)

Menuetti ja polska Lapväärtistä / Häämarssi / Vanha polska / Retu-Matin polokka / Oosinsyrjän sotiisi / Tuukonikolain valssi / Tjöck / Riippusillan hambo / Huomentuoppi / Vanha paimenen soitto / Soiton sankarit / Sotiisi taarnapotista koivikkoon / G-duuri masurkka / Tilkkapolkka / Uljas polska från Vårdö / Iltasoitto / Oskan ketkupolkka / Mazurka / Siltatanssit-tango / Ossin parempi rekee

Julkaisija: Olarin Musiikki

www.thejpp.fi

Koodi: OMCD15
Julkaisuvuosi: 1988
Tuoteen tyyppi: CD

15,00  sis. alv

Varasto loppu

JPP: Järvelän pikkupelimannit

Koodi: OMCD15
Julkaisuvuosi: 1988
Tuoteen tyyppi: CD

15,00  sis. alv

Varasto loppu

Varasto loppu