SUOMEN KANSANMUSIIKKILIITTO

Verkkokauppa

Kalaniemi Maria & Grundström Eero: Mielo

Mielo, mieli, on vaellusta metsissä, vesillä, tanssivan taivaan alla metsähanhien kaakatuksen häipyessä kaukaisuuteen. Jokaisen sävellyksen taustalla on tunne ja tarina, jonka kuulija saa kuvitella omalla tavallaan. Kaksi muusikkoa Mielon monimuotoisilla, mielikuvituksellisilla teillä, jossa herkistä herkimmät tunteet vaihtuvat jylisevän väkeviin äänimaisemiin. Tervetuloa mukaan musiikilliselle matkalle!

Näistä elementeistä syntyi harmonikkataiteilija Maria Kalaniemen ja harmoonivelho Eero Grundströmin uusi albumi Mielo, jonka julkaisupäivä on 24.4.2020. Albumilla Kalaniemi palaa meditatiiviisiin äänimaisemiin, joita saatiin kuulla ensimmäisen kerran jo Bellow Poetry -albumilla vuonna 2005. Nyt rinnalle kasvoi rytmisesti sykkivää musiikkia – äänikuvana vaarojen laelta kantautuvaa soitantaa yli erämaiden.

”Mielo on minulle väkevä, voimaannuttava ja monimuotoinen musiikillinen tarina omien sisäisten siipien kasvattamisesta. Mielo on sävellyksien summa, josta muodostui ikään kuin musiikillinen vaellus. Tämä musiikki on syntynyt parin viime vuoden aikana, joka on ollut hyvin intensiivinen vaihe elämässäni. Musiikki suorastaan vaati ja huusi tulla sisältä ulos soitetuksi, lauletuksi ja jaettavaksi”, Maria Kalaniemi kuvailee.

Tämä kuuluu nyt levyllä, jolla kaikki sävellykset ovat Kalaniemen käsialaa. Lyyrisellä, virtuoottisella ja haitarifadoksikin kutsutulla soitollaan tunnetuksi tullut taiteilija lataa jälleen vahvoja äänimaisemia yhdessä Eero Grundströmin kanssa. Marian voimakas heittäytyminen ja tunnelataus niin harmonikan kuin äänen kautta ja Eeron harmoonin kiihkeä syke vievät kuulijan tunnekylläiselle musiikilliselle matkalle.

”Eeron heittäytyminen Mielon maisemiin musiikillisena matkaseuralaisena on korvaamaton. Minulla oli vahva tunne siitä, ettei ollut muuta vaihtoehtoa kuin toistaa toistamistaan melodioita, fraaseja ja rytmejä, koska niihin kätkeytyy niin voimakas lataus ja puhdistava voima. Musiikki tuo lohtua ja valaa toivoa meille tässä ajassa, jossa yhtäkkiä kaikki ympärillä muuttuu.”

Kalaniemen musiikillinen vaellus kumpuaa konkreettisista luontokokemuksista ja elämänkäänteistä, joihin viittaavat niin ikään kappaleiden nimet ja sävelkieli, kuten Erämorsian-valssi, joka on omistettu erämaille, luonnolle kaikessa moninaisuudessaan ja siellä kulkevalle. Suden tuutu on sävellys hyvästien jättämisestä, kiitosten jakamisesta ja eteenpäin suunnistamisesta. Lohtulaulu on sävelkuvaus elämän särkyvyydestä ja hauraudesta, jokaisen oikeudesta olla herkkä ja haavoittuvainen, kaipuusta tulla kuulluksi ja kohdatuksi sellaisena kuin on. Tulten Poiga kuvaa vapautta, ”Lemminkäinen Los Angelesissa”, takki auki ja kultavitjat kaulassa, pieni hetki kimallusta, ilman huolta huomisesta.

Maria Kalaniemi, harmonikka ja ääni
Eero Grundström, harmooni ja modulaarisyntetisaattori

Erämorsian / Suden tuutu / Tulten Poiga / Lohtulaulu / Metsähanhet / Vaellus / Pilvet

Julkaisija: Åkerö Records 2020

Koodi: ÅKERÖCD21
Julkaisuvuosi: 2020
Tuoteen tyyppi: CD

20,00  sis. alv

6 varastossa

Kalaniemi Maria & Grundström Eero: Mielo

Koodi: ÅKERÖCD21
Julkaisuvuosi: 2020
Tuoteen tyyppi: CD

20,00  sis. alv

6 varastossa

6 varastossa