SUOMEN KANSANMUSIIKKILIITTO

Suomen Kansanmusiikkiliiton verkkokauppa on kiinni Kaustisen festivaalin ja kesälomien vuoksi 6.7.-2.8.2024. Tule ostoksille Kaustinen Folk Music Festivalin FolkShoppiin 8.-13.7.!

Verkkokauppa

Kastinen Arja: Erään 15-kielisen kanteleen akustisesta tutkimuksesta

Kirjan tutkielma on osa Sibelius-Akatemian kansanmusiikin osaston taiteellista musiikin tohtorin tutkintoa.

Tutkinnon pääosan muodosti viiden konsertin sarja, joiden musiikki koostui n. 50-60 min. kestävistä kanteleimprovisaatioista. Kyseisen musiikin juuret ulottuvat vuosisatoja vanhaan karjalaiseen kanteleensoittoperinteeseen, joka mystisyydessään on kiehtonut Arja Kastisen mielikuvitusta jo kauan. Tarve ymmärtää lähinnä vain kertomuksissa säilyneen musiikin olemusta on vuosien varrella – välillä tiedostamattanikin – ohjannut hänen tekemään tiettyjä ratkaisuja.

Arja Kastinen kertoo kirjan johannossa: ”Lähemmän tutustumisen jälkeen huomasin, että soitin sisältää uskomattoman paljon erilaisia sointivärejä. Se on rohkaissut minua myös tietoisesti etsimään uusia sävyjä ja kokeilemaan erilaisia soittotekniikoita. Tässä tutkielmassa pyrin valaisemaan näitä seikkoja eli tutkin, miten soittotekniikan muutos vaikuttaa soinnin muuttumiseen. Tutkimus olisi voinut olla – ja useista kulmista katsottuna myös olisi pitänyt olla – laajempi, kattaen paremmin mm. kannen resonanssien tutkimuksen tai erilaisten kielisolmujen vaikutuksen. Koska ei kuitenkaan kannata haukata suurempaa suupalaa kuin pystyy nielemään, olen rajannut tutkimuksen vain yhteen analyysimenetelmään ja tarkastelen tuloksia sen rajallisuudet huomioonottaen.

Lisäksi on muistettava, että soittimen soinnin tutkimus on melko lailla loputon tehtävä. Inhimillinen soittaja vaikuttaa soittimen sointiväreihin paitsi tietoisesti myös tiedostamattaan. On mahdotonta koskettaa soittimen kieltä edes kahta kertaa peräkkäin täysin identtisesti ja jo pienet muutokset kosketuksessa vaikuttavat soinnin muuttumiseen.

Myös huoneakustiikka kantaa kortensa kekoon ja yksilöiden väliset erot musiikin subjektiivisessa havaitsemisessa mutkistavat tilannetta lisää. Tunnustan siis auliisti avuttomuuteni tämän suuren kysymyksen edessä ja totean vain nöyrästi esittäväni yhden näkökulman asiaan.”

Tutkielman ensimmäinen osa sisältää tiivistetysti musiikkiakustiikan perusteita lähinnä näppäiltävien kielisoittimien kannalta katsottuna. Toisessa osassa käsittellään Arja Kastisen tekemiä akustisia mittauksia 15-kielisestä kanteleesta ja niistä tehdyt päätelmät. Kolmannessa osassa hän lyhyesti läpi erilaisia viritysjärjestelmiä ja tarkastelee niiden osuutta 15-kielisen jatkuvasti muuttuvassa virityksessä.

Sibelius-Akatemian kansanmusiikin osaston julkaisuja 5

Julkaisija: Sibelius-Akatemia, Arja Kastinen 2000

Koodi: 952-9658-80-X
Julkaisuvuosi: 2000
Tuoteen tyyppi: KIRJA

5,00  sis. alv

Suomen Kansanmusiikkiliiton verkkokauppa on kiinni Kaustisen festivaalin ja kesälomien vuoksi 6.7.-2.8.2024. Tule ostoksille Kaustinen Folk Music Festivalin FolkShoppiin 8.-13.7.!

Kastinen Arja: Erään 15-kielisen kanteleen akustisesta tutkimuksesta

Koodi: 952-9658-80-X
Julkaisuvuosi: 2000
Tuoteen tyyppi: KIRJA

5,00  sis. alv

5 varastossa