SUOMEN KANSANMUSIIKKILIITTO

Verkkokauppa

Koivuniemi Outi & Rantanen Markus: Ukulele - kaikki soittaa

Ukulele – kaikki soittaa! on peruskouluikäisille suunnattu harjoituskirja, joka yhdessä Arto Julkusen ja Markus Rantasen Suuren ukulelekirjan kanssa muodostaa kattavan tietopaketin kaikenikäisille ukeharrastajille. Harjoitusten avulla lapsi oppii perussoinnut käytännönläheisesti tuttujen kappaleiden avulla. Samalla hän oppii yhteissoittoa, jonka merkitys korostuu ukulelekulttuurissa.

Ukulele – kaikki soittaa! -harjoituskirjan kirjoittajista Markus Rantasella on vankka kokemus kaikenikäisten harrastajien ohjauksesta ukulelen maailmaan. Outi Koivuniemi on luokanopettaja, joka opettaa musiikkia sekä peruskoulussa että lukiossa. Ukulelensoittoa hän opettaa peruskoulun ja lukion lisäksi myös kansalaisopistoissa ja internet-musiikkikoulu Rockwayssa.

Ukulele – kaikki soittaa! johdattaa peruskouluikäiset ukulelen maailmaan myös sarjakuvan keinoin. Soundi-lehdestä monille tuttu, Puupäähattu-palkinnon voittanut piirtäjä Juho Juntunen näyttää kuvin, mitä pitää tietää ukulelea hankittaessa. Sarjakuva näyttää myös oikean soittoasennon sekä kertoo, miten kannattaa harjoitella.

Julkaisija Aviador-kustannus 2017

Koodi: 978-952-7063-24-8
Julkaisuvuosi: 2017
Tuoteen tyyppi: Kirja

22,50  sis. alv

Varasto loppu

Koivuniemi Outi & Rantanen Markus: Ukulele - kaikki soittaa

Koodi: 978-952-7063-24-8
Julkaisuvuosi: 2017
Tuoteen tyyppi: Kirja

22,50  sis. alv

Varasto loppu

Varasto loppu