SUOMEN KANSANMUSIIKKILIITTO

Verkkokauppa

Kuivala Veikko & Paalanen Antti: Viinamäen musiikkiopisto

Vähärivishaitaristi Antti Paalanen ja lusikkataituri Veikko Kuivala kohtasivat ensimmäistä kertaa jo 1996 Alavudella järjestetyillä Eteläpohjalaisilla Speleillä puskasoittojen merkeissä. Lähes parikymmentä vuotta myöhemmin Antti törmäsi Veikkoon uudelleen Kaustisella ja pyysi häntä Kiharakolmion keikalle vierailemaan. Sen jälkeen kaverukset ovatkin soitelleet ja pitäneet yhteyttä varsin tiiviisti.

Lietolainen Veikko Kuivala nimettiin mestaripelimanniksi Kaustisella vuonna 2017 kautta aikain ensimmäisenä lusikansoittajana ja perkussiosoittajana ylipäänsä. Kaustisen festivaalien jälkeen Veikko kutsui Antin kylään kotitilalleen Liedon Viinamäkeen elokuussa 2017. Antti pakkasi haitarit ja äänitysvehkeet matkaan. Lopputuloksena syntyi 11 kappaleen ja sikermän Viinamäen musiikkiopisto -levy, ”Viinamäen musiikkiopiston peruskurssi”, kuten tekijät teostaan luonnehtivat. Peruskurssilla käydään läpi niin marssin, polkan, polskan, valssin kuin jenkankin tahdit kaksirivisen ja lusikoiden matkassa. Mukana on taattua ja tuttua eteläpohjalaista kaksirivissävelmistöä leppoisella poljennolla soitettuna.

Veikko Kuivala (s. 1929) oppi lusikansoiton 1940-luvun lopulla merillä seilatessaan norjalaiselta merimieheltä. Hän on soitellut lukuisten mestaripelimannien kuten Ressan-Lassin, Leo Siirtolan, Teppo ja Usko Välimäen, Teppo Ahon, Hannu Rauman ja Kaustisen Purppuripelimannien sekä Airi Hautamäen ja Alavuden kaksirivisten kanssa useamman vuosikymmenen ajan. Ratkaiseva innovaatio oli, kun hän vaihtoi haitaripelimanni Ossi Niinimäen kehotuksesta terävä-ääniset metallilusikat itse suunnittelemiinsa ja valmistamiinsa kaikukopallisiin puulusikoihin.

Antti Paalanen (s. 1977) tunnetaan vähärivisten haitareiden taitajana soolotöistään sekä mm. Pauli Hanhiniemi ja Hehkumo‑ , Kiharakolmio‑ ja Laitakaupungin orkesteri‑ yhtyeistä. Hän on suorittanut musiikin tohtorin tutkinnon Sibelius-Akatemiassa ja työskennellyt myös mm. opetustehtävissä, teatterimuusikkona ja Kaustisen kansanmusiikkijuhlien taiteellisena tuottajana.

Veikko Kuivala – Lusikat

Antti Paalanen – Haitarit

Vanha marssi Kauhajoelta / Raiskin Vihtorin polkka / Lepistön jenkka / Tehtaantyttö-valssi / Kökkäpolkka Alavudelta / Hevospolkka / Pappilan pellolla / Taatipolska / Kohmelovalssi / Ellin polkka / Anjalan Sannan valssi / Vähän polokkaa / Venemiehen valssi

Julkaisija: Kansanmusiikki-instituutti

Koodi: KICD140
Julkaisuvuosi: 2018
Tuoteen tyyppi: CD

19,00  sis. alv

3 varastossa

Kuivala Veikko & Paalanen Antti: Viinamäen musiikkiopisto

Koodi: KICD140
Julkaisuvuosi: 2018
Tuoteen tyyppi: CD

19,00  sis. alv

3 varastossa

3 varastossa