Yhtye on perustettu vuonna 1991 ja on siten yksi suomenkielisen tex-mexin pioneeribändeistä. Albumeja julkaistiin 1990-luvulla kolme (Päätin minäkin kerran 1994, Saara tanssii 1996 ja Haaveet todeksi muuttuu 1999). Yhtyeen sävellys- ja sanoituspuolesta vastaa laulaja Timo Hirvonen, lisäksi levyillä on muutamia lainakappaleita. Yksi yhtyeen tavaramerkkejä on ollut vakiovierailijan Veli-Matti Järvenpään taidokkaasti soittama kaksirivinen haitari.
Kalustetut huoneet on vuonna 2007 julkaistu albumi, jolla näkyy vahvana yhtyeen toisen voimahahmon Tero Pulkkisen kädenjälki. Hän on tuottanut ja äänittänyt levyn ja soittaa sillä erilaisia kielisoittimia, pianoa, haitaria ja viulua.
Muusikot: Timo Hirvonen (laulu), Merja Hirvonen (taustalaulu), Tero Pulkkinen (kitarat, dobro, bajo, sexto, mandoliini, haitari, piano, urut, viulu, taustalaulu, perkussiot), Veli-Matti Jämsä (rummut), Jorma Niemi (sähköbasso, kontrabasso, taustalaulu). Vierailijat: Veli-Matti Järvenpää (haitari), Kari Pulakka (akustinen kitara), Aarre Joutsenvirta (saksofoni)
Hengiltä mut humppaa / Yksi ryyppy vielä / Kalustetut huoneet / Lippalakki / Sairaalan kahvilassa / Luojan aurinko paistaa / Silkkaa sattumaa / Ikämiehenä on mukavaa / Taisto / Valtatien varrella / Ei lintuni lennä enää
10,00 € Alkuperäinen hinta oli: 10,00 €.5,00 €Nykyinen hinta on: 5,00 €. sis. alv
Aikaisempi alin hinta: 5,00 €.
4 varastossa
SUOMEN KANSANMUSIIKKILIITTO RY
Hämeentie 34 D
00530 HELSINKI
VERKKOKAUPPA
SUOMEN KANSANMUSIIKKILIITTO RY
Hämeentie 34 D
00530 HELSINKI
VERKKOKAUPPA