SUOMEN KANSANMUSIIKKILIITTO

Verkkokauppa

Näppärit live 2023 Kyyhkysvalssi

Vuoden 2023 Näppärikurssin äänite. Äänitetty loppukonsertissa 8. ja 9.6.2023.

Näppäripelimannit on kaustislainen lasten ja nuorten laaja musiikkiryhmä, jolla on musiikkikoulutusta myös muualla maassa.

Näppäripelimannien toiminnan pohjalla on niin sanottu näppäripedagogiikka, jonka on kehittänyt kaustislainen kansanmuusikko ja viulisti Mauno Järvelä. Järvelä alkoi opettaa lapsia kansalaisopiston piireissä 1980-luvun alussa ja huoli opetukseen jokaisen kiinnostuneen. Ohjelmisto on perustunut Kaustisen pelimanniperinteeseen, ja yhteislaululla ja -soitolla on keskeinen asema opetuksessa. Musiikkitutkinnot olivat vapaaehtoisia.

Pedagogiikka, jota myös sisuki-menetelmäksi kutsutaan, on levinnyt ympäri Suomea. Sitä on järjestetty myös Ruotsissa, Norjassa, USA:ssa ja Etelä-Afrikassa.

Esiintyvän Näppäripelimannit-ryhmän runkona toimii Kaustisen ja naapurikuntien noin 60-päinen näppäriyhtye. Kun ryhmä esiintyy Kaustisen kansanmusiikkijuhlilla, esiintyjiä on noin 200 ja mukana on myös esiintyjiä eri puolilta Suomea ja Pohjoismaita. Suuressa näppäriorkesterissa soi noin 180 viulua ja muun muassa 15 urkuharmoonia, kontrabassoja, huiluja, selloja, alttoviuluja ja haitareita. Vuonna 2019 vuotuisella Näppärikurssilla oli jopa 350 soittajaa.

Condor / Under the Influence / Erik´s twostep / Suutarin pitäis tulla meille neulomaan / Valssi Rantasalmelta / Viheltävä viikinki / Ajettih de tsiganaiset / Två vita duvor / Tutskovi 2023 – Naurava kulkuri / Kyyhkysvalssi

Julkaisija: Kaustisen Näppärit 2023

Koodi: MAUNO72
Julkaisuvuosi: 2023
Tuoteen tyyppi: CD

10,00  sis. alv

Varasto loppu

Näppärit live 2023 Kyyhkysvalssi

Koodi: MAUNO72
Julkaisuvuosi: 2023
Tuoteen tyyppi: CD

10,00  sis. alv

Varasto loppu

Varasto loppu