SUOMEN KANSANMUSIIKKILIITTO

Verkkokauppa

Piilometsän tarinayhtye, Freija, Versomus: Piilometsän portti

Piilometsän portti -äänitteellä yhtyeet ovat tehneet saumatonta yhteistyötä. Tuloksena on soinnillisesti monipuolinen kokonaisuus, joka valittiin vuoden 2022 lastenlevyksi: ”Mielikuvitusta herättävä, laadukasta alusta loppuun”.

Vuonna 2005 perustettu FREIJA on vakiinnuttanut asemansa yhtenä Suomen arvostetuimmista kansanmusiikkiyhtyeistä. Se on julkaissut useita äänitteitä, joista mm. vuoden 2011 SydänJuurilla sai Etno-Emma -palkinnon ja Liki valittiin vuoden 2015 parhaaksi kansanmusiikkiäänitteeksi.

PIILOMETSÄN TARINAYHTYE on konsertoinut lapsille vuodesta 2013 lähtien. Tarinalliset konsertit syntyvät yhtyeen omista sävellyksistä, perinteisestä lastenmusiikista sekä klassisesta musiikista. VERSOMUS esiintyy vaihtelevilla kokoonpanoilla, ja se on ollut Freijan kanssa mukana myös Musiikki- ja Kulttuurikeskus VERSO:n aiemmilla äänitteillä (mm. JouluVerso v. 2005 ja Piilometsän säveliä v. 2010).

Portti / Marjapaikka / Lintuparvi / Hiiroliini / Tikkarukka / Seitsenpistepirkko / Hukka, kettu ja jänönen / Metsän soittajaiset / Sudennälkä / Metsärondo / Oravalla veitikalla / Tammen oksat / Jäkättäjä / Pompi vaan! / Ranttanttaa / Tuhatjalkainen / Kuka uskaltaa? / Hämähäkki / Hirvikuninkaat / Tylleröisen uni

Julkaisija: Musiikki- ja kulttuurikeskus VERSO 2022

Koodi: VERCD-03
Julkaisuvuosi: 2022
Tuoteen tyyppi: CD

20,00  sis. alv

Varasto loppu

Piilometsän tarinayhtye, Freija, Versomus: Piilometsän portti

Koodi: VERCD-03
Julkaisuvuosi: 2022
Tuoteen tyyppi: CD

20,00  sis. alv

Varasto loppu

Varasto loppu