SUOMEN KANSANMUSIIKKILIITTO

Verkkokauppa

Piirpauke: Hali

Piirpauken 45-vuotisjuhlavuoden levy. Hali on tehty pitkälle samalla kokoonpanolla kuin vuonna 2017 julkaistu Juju, mutta uuden levyn materiaali on varsin eri tyyppistä. Hali on myös laululevy – ja useimmat kappaleet on laulettu suomeksi.
Sakari Kukko on etsinyt ja uudelleen sovittanut lauluja, jotka ovat jääneet hänen mielestään alunperin liian vähälle huomiolle. Ja mukana on tietenkin kappaleita, joissa suomalainen ja vaikkapa senegalilainen perinne lyövät kättä, kuten avausuralla Kanteletara.
Piirpaukella on kyky sovittaa musiikkia värikkäiksi ja runsaiksi äänimaisemiksi sekä käyttää poikkeuksellisella tavalla elementtejä folkista, jazzista ja progressiivisesta rockista. Tästä musiikillisesta rikkaudesta on tullut myös yhtyeen tavaramerkki.

Sakari Kukko: huilut, saksofoni, piano, kantele, viulu, laulu
Nicolas Rehn: kitara, laulu
Eeri Siikasaari: basso, laulu
Ismaila Sane: perkussiot, laulu
Rami Eskelinen: rummut, laulu
Lisäksi vierailijoina Mika Mylläri, Meissa Niang, Sheila Surban ja Paolo Kukko sekä Diipit levelit -kuoro.

Kanteletara / Itkevä huilu / Tiibetin noidat / Oi äiti armas / Kalevala Blues / Taivaanrannanmaalari / Long Time Ago / Sinulle yksin / Hippala
Bonus track: Finlandia

Rockadillo Records 2019

Koodi: ZENCD 2169
Julkaisuvuosi: 2019
Tuoteen tyyppi: CD

20,00  sis. alv

4 varastossa

Piirpauke: Hali

Koodi: ZENCD 2169
Julkaisuvuosi: 2019
Tuoteen tyyppi: CD

20,00  sis. alv

4 varastossa

4 varastossa