SUOMEN KANSANMUSIIKKILIITTO

Verkkokauppa

Rantanen Markus: Prenttelin Hessu – värikkään kansanviulistin tarina ja laulut

Henrik Toivonen (1857-1936) on pelimanni, joka tunnettiin ja muistetaan yhä Vakka-Suomessa paremmin nimeltä Prenttelin Hessu. Komeaääninen ja taitava kansanviulisti oli värikäs ja monipuolinen persoona, joka tupaan tullessaan toi mukanaan iloa ja eloa häihin ja muihin juhlatilaisuuksiin. Soiton ja laulun lisäksi jutuniskijä Hessu valmisti puusta taidokkaita käsitöitä, toimi maallikkosaarnaajana sekä sijaiskanttorin tehtävissä. Melkoisesta kiertolaiselämästä huolimatta hän elätti perhettään Maria-vaimonsa kanssa Laitilan Pehtsalossa.
Merkittävä kimmoke kirjan tekoon ajoittuu vuoteen 2009, jolloin teoksen tekijä musiikin maisteri Markus Rantanen sattumalta törmäsi ensimmäistä kertaa Prenttelin Hessun yhteen laulutekstiin. Tästä alkoi varsin pitkällinen musiikillinen salapoliisityö, jonka lopputuloksena tässä kirjassa on kattavan elämäntarinan lisäksi kaikkiaan 48 Prenttelin Hessun aikanaan esittämää laulua nuottien kera.
Laulujen yhteyteen on koottu tiiviit tietopaketit, joiden avulla lukija pystyy näkemään laulujen taakse ja sitä ajan kuvaa, jossa tämä monella tapaa merkittävä pelimanni on aikalaisena elänyt ja laulujansa esittänyt.
Lauluissa on balladeja, arkkiveisuja suurista rikollisista, paikallisista uutisista ja maailman tapahtumista, vankilauluja, hänen omia lauluja, rekilauluja, rivoja lauluja ja muita lauluja.

Julkaisija: Puukenkki Kustannus 2019

Koodi: Prentteli
Julkaisuvuosi: 2019
Tuoteen tyyppi: Kirja

20,00  sis. alv

3 varastossa

Rantanen Markus: Prenttelin Hessu – värikkään kansanviulistin tarina ja laulut

Koodi: Prentteli
Julkaisuvuosi: 2019
Tuoteen tyyppi: Kirja

20,00  sis. alv

3 varastossa

3 varastossa