Markojuhani Rautavaara (s. 19. heinäkuuta 1960 Helsinki) on suomalainen lauluntekijä, muusikko, äänitaiteilija, soitinrakentaja ja musiikkiohjaaja. Hän esiintyy aktiivisesti sekä trubaduurina että yhtyeensä Rautavaara & Teräskielet säestyksellä.
”Kolmonen oli kivuttomasti syntynyt levy. Sitä tehdessä ei tarvinnut oikeastaan edes pöytälaatikoista tonkia piisejäkään, vaan uutta materiaalia piisasi. Ainoastaan Mutsi ei diggaa -käännös on vanhempaa perua. Sitä soitettiin jo Capacalan aikoina. Siitähän on toinenkin suomennos olemassa. Raittisen Jussi on tehnyt sen aikoinaan nimellä Muori ei siedä musaa tuvassaan. Viime kesänä me oltiin keikalla semmoisessa piknikkonsertissa, jossa oli Jussikin esiintymässä. Heitettiin sitten kimpassa noi kummankin käännökset. Ensin Jussin sanoilla ja sitten nostettiin sävellajia ja siirryttiin mun versioon. Se oli hauskaa. Tärkeään asemaan tän levyn teossa nousi Tekosyyttömät. Se on loistava bändi. Jos on mahdollisuus mennä katsomaan keikalta, niin kannattaa mennä. Niillähän ei esimerkiksi ole bassaria ollenkaan, kun ne kolmestaan esiintyy. Ne käyttää isotomia bassarina.”
1. Aika kultaa / Espoo
2. Jos
3. Kaupungista kaupunkiin
4. Turkkilaisessa tupakkakaupassa
5. Wallander
6. Jukkapalmu
7. Päästä pois
8. Saniaissaari
9. Mutsi ei diggaa
10. Haitinalmikki
11. Laita vahvistin
12. Soittokavereita
13. Viimeisen virran soutaja
Julkaisija: Turenki Records
10,00 € sis. alv
5 varastossa
SUOMEN KANSANMUSIIKKILIITTO RY
Hämeentie 34 D
00530 HELSINKI
VERKKOKAUPPA
SUOMEN KANSANMUSIIKKILIITTO RY
Hämeentie 34 D
00530 HELSINKI
VERKKOKAUPPA