SUOMEN KANSANMUSIIKKILIITTO

Verkkokauppa

Ruokangas Heikki & Kanniainen Anne-Mari: Äänisauna

Heikki Ruokangas on oululainen jazz/avantgarde-kitaristi sekä säveltäjä. Melodian ja metelin vuoropuhelu muodostaa Ruokankaan musiikillisen ilmaisun, joka liikkuu herkistä tunnelmista joskus lähes väkivaltaiseen revittelyyn. Musiikissa yhdistyvät melodiset sekä atonaaliset aiheet, joihin Ruokangas on saanut inspiraatiota mm. avantgarde-jazzista, nykymusiikista sekä perinteisemmästä jazzista. Ilmaisussa kuuluu vahvasti suomalaisuus ja Ruokangas pyrkii tekemään musiikkia, jossa omakohtaisuus on voimakkaasti läsnä.

Anne-Mari Kanniainen on soittanut pääinstrumenttiaan harmonikkaa lapsesta saakka. Rakkaasta harrastuksesta tuli ammatti, kun hän valmistuin Sibelius-Akatemian kansanmusiikkiosastolta vuonna 2010. Hän esiintyy monen eri genren kokoonpanoissa ja soolona  ja myös säveltää. Kilpailumenestystäkin on tullut, esimerkiksi Kultainen harmonikka-kilpailun voitto vuonna 2005.

Sierra No. 53 / Clouds / Ai saatana / Mistraali / Keitetäänpä kahvit – Lets Make Some Coffee / Portaat / Pelle Hermanni / Improvisation 1 / Suru

Julkaisija: Heikki Ruokangas & Anne-Mari Kainniainen 2021

Koodi: RBR27
Julkaisuvuosi: 2021
Tuoteen tyyppi: CD

20,00  sis. alv

5 varastossa

Ruokangas Heikki & Kanniainen Anne-Mari: Äänisauna

Koodi: RBR27
Julkaisuvuosi: 2021
Tuoteen tyyppi: CD

20,00  sis. alv

5 varastossa

5 varastossa