Seinäjoen Kaksiriviset on vuonna 1998 perustettu yli 20-jäseninen pelimanniryhmä, jota johtaa vuodesta 2013 alkaen Riina Sakala. Ryhmän perustaja on mestaripelimanni, dir. mus. Airi Hautamäki, jonka johdolla on toimittu aikaisemmat 15 vuotta.
Ryhmässä soittaa 7 kaksirivisen haitarin soiton Suomen Pelimannimestaria, SM mandoliinin soittaja sekä Hopeisen Harmonikan voittaja 2009. Lisäksi soittajina on useita SM- ja Speli-mestaruuskilpailuissa mitalisijoja saavuttaneita.
Seinäjoen Kaksiriviset oli vuoden 2006 Eteläpohjalaisten Spelien Speliyhtye.
Ryhmä soittaa pääasiassa perinteisen tyylistä suomalaista kansanmusiikkia 2-rivisillä haitareilla mutta myös 1-rivisillä. Kokoonpanoon kuuluu lisäksi basso, harmoni, mandoliini ja banjo sekä rytmisoittimia lusikoista pyykkilautaan. Ohjelmistossa on myös lauluja.
Seinäjoen Kaksiriviset ovat esiintyneet vuosittain Kaustisilla ja Eteläpohjalaisissa Speleissä sekä useita kertoja Folklandia-risteilyllä ja muissa kansanmusiikkitapahtumissa. Lisäksi ryhmä esiintyy vuosittain erilaisissa paikallisissa tapahtumissa ja tilaisuuksissa, joissa tavoitteena on 2-rivisen kansanmusiikin tunnetuksi tekeminen.
Muusikot: Seinäjoen Kaksiriviset, Seinäjoen Nuoret Kaksiriviset, Yksirivisten ryhmä, Eeva-Liisa Kotamäki (laulu), Airi Hautamäki (harmonikka), Merja Leinonen (harmonikka, 2-rivinen haitari, harmooni), Riitta Suojanen (kitara), Jorma Aro (laulu), Veikko Seppälä (laulu), Veikko Toppari (harmonikka, 2-rivinen haitari)
Elomaan valssi / Hiskin likoon polkka / Hei lumpun lumpun / Peli-Jussin syömämarssi / Airin valssi / Hautalammin polska / Eräsen Ollin polkka / Violan masurkka / Hakkoolaasten laulu / Emma-valssi / Isä-Matin polkka / Raunioniemen Jannen polkka / Eemil Riskun harmonikkavalssi / Makuullemenopolkka / Niemen Jaakon jenkka / Vuoma-Pertin masurkka / Hanhen Eetun polkka / Riiaripolkka / Peltokankaan Laurin polkka / Niemen Jaakon polkka / Tanssit seurantalolla / Soittajan kaipuu / Aapelin polkka
Julkaisija: Kansanmusiikkiyhdistys Seinäjoen Kaksiriviset ry
16,50 € sis. alv
4 varastossa
SUOMEN KANSANMUSIIKKILIITTO RY
Hämeentie 34 D
00530 HELSINKI
VERKKOKAUPPA
SUOMEN KANSANMUSIIKKILIITTO RY
Hämeentie 34 D
00530 HELSINKI
VERKKOKAUPPA