SUOMEN KANSANMUSIIKKILIITTO

Verkkokauppa

Tulikari Eino: Kantele (cd)

Halsualainen pelimannimestari (1905-1977) soittaa Perhonjokilaakson kanteletyylillä.

Eino Tulikari (1905-1977) oli halsualaisyntyinen kanteleensoittaja, joka oli ammatiltaan opettaja. Tulikari aloitti kanteleensoiton viiden-kuuden vuoden iässä. Jo 10-vuotiaana hän otti osaa soittokilpailuihin sijoittuen toiseksi, voittaja oli hänen veljensä Oskari ja kolmas Viljami-veli. Vuonna 1921 Oskari voitti kanteleensoittokilpailut Helsingin yleisillä laulu- ja soittojuhlilla.

Eino Tulikari soitti myös viulua ja soitti sitäkin häissä, iltamissa ja tansseissa. Hän opiskeli viulunsoittoa ja musiikin teoriaa Helsingin Musiikkiopistossa. Opiskeluaikoinaan hän soitti kanteleella taustamusiikkia kahviloissa. Opettajaksi hän valmistui Jyväskylän seminaarista 1931.

Radiossa Tulikari esiintyi ensimmäisen kerran 1932, ensin A.O. Väisäsen Puolituntia kansanmusiikkia -ohjelmissa ja sitten muissa ohjelmissa.

Eino Tulikari soitti perinteiseen Perhonjokilaakson tyyliin: kanteleen lyhyet kielet soittajaan päin, vaikka monet olivat kehottaneet luopumaan perinteestä ja soittamaan pitkät kielet lähimpänä.

Eino Tulikari: Kantelemarssi / Valssi Halsualta / Niemen-Kallen jenkka / Oskarin valssi / Masurka / Tulikarin sottiisi / Kulkurin valssi / Hevosmiesten marssi / Voi jos ilta joutuisi / Alotusmarssi / Hääpolska / Koko maailman valssi / Polkka / Eino Tulikari: Syyskuun ilta / Polkkasikermä / Tofferin Viljamin marssi / Polkansiruja / Purppurimarssi / Valssi Purpurista / Vanha marssi N:o 1 / Vanha valssi / Niemen Kallen jenkka

Julkaisija: Kansanmusiikki-instituutti

Koodi: KICD1
Julkaisuvuosi: 1993
Tuoteen tyyppi: CD

14,00  sis. alv

3 varastossa

Tulikari Eino: Kantele (cd)

Koodi: KICD1
Julkaisuvuosi: 1993
Tuoteen tyyppi: CD

14,00  sis. alv

3 varastossa

3 varastossa