SUOMEN KANSANMUSIIKKILIITTO

Verkkokauppa

Vox Silenti: tule, Pyhä henki

Keskiajan virsi herää eloon

Lauluyhtye Vox Silentii (Johanna Korhonen, Hilkka-Liisa Vuori) julkistaa 28. marraskuuta yhdennentoista cd-levynsä. Veni Sancte Spiritus -levyllä yhdistyvät keskiaikaiset latinankieliset hymnit ja niiden nykyiset suomenkieliset muodot, virret, jotka yhtye toteuttaa keskiajan laulutapaa soveltaen.

Levyllä vierailee laulajana Tuomo Pulkkinen ja huilistina Junnu Aaltonen, jonka improvisatoriset tulkinnat keskiajan virsistä puhuvat ja hengittävät omaa yllätyksellistä kieltään. Äänittäjä on Mika Koivusalo.

”Olemme valtavan iloisia, kun saimme mukaan työryhmään nämä ystävämme”, Vuori ja Korhonen sanovat.  ”Tämä levy on syntynyt rakkaudesta keskiajan liturgiseen musiikkiin. Meitä usein harmittaa, kun virsikirjassa olevat keskiajan virret esitetään jotenkin vähän tylsinä ja yksitoikkoisina. Eivät ne olleet sellaisia alun perin, mutta vuosisatojen aikana nuottikuvista on hävinnyt paljon tulkintaa auttavaa informaatiota niin, että jäljellä ovat vain rungot. Tällä levyllä palautamme virret alkulähteilleen ja koetamme palauttaa niihin sitä tunnelmaa, joka niissä käsityksemme mukaan on aikanaan ollut.”

Suomen evankelis-luterilaisen kirkon virsikirjassa on viitisenkymmentä virttä, joiden sävelmätiedoissa lukee ”keskiajalta”. Levylle valittiin kahdeksan eri aihesisältöistä virttä.

Keskiaikaisten laulujen notaatio eli nuotinnos on ollut erilaista kuin nykyään. Vanhat neliönuotit eivät sisällä informaatiota sävelten kestosta eivätkä rytmistä. Keskiaikaisen laulun rytmityksen on määrännyt latinankielinen teksti, jonka tavujen pituudet ja painotukset ovat kuuluneet musiikissa. Yhtye pyrkii virsien nykyversioita laulaessaan hyödyntämään tietoa, jota sillä on keskiaikaisen liturgisen laulun laulutavasta.

Veni, creator Spiritus / Oi Pyhä Henki, Herramme / Veni, redemptor gentium / Jeesus Kristus meille nyt / Vexilla regis prodeunt – Nyt liehuu viiri Kuninkaan / Vaiti kaikki palvokaamme / Kiitosta nyt uhratkaamme  – Victime paschali laudes / Jeesuksen muisto ihana – Dulcis Iesu / Veni, Sancte Spiritus / Tule, Pyhä Henki , luoksemme / Isämme, kiitos päivästä – Iam lucis orto sidere – Deus, creator omnium

Julkaisija: Vox Silentii 2013

Koodi: VOXSI03
Julkaisuvuosi: 2013
Tuoteen tyyppi: CD

20,00  sis. alv

1 varastossa

Vox Silenti: tule, Pyhä henki

Koodi: VOXSI03
Julkaisuvuosi: 2013
Tuoteen tyyppi: CD

20,00  sis. alv

1 varastossa

1 varastossa