SUOMEN KANSANMUSIIKKILIITTO

Samuelin Poloneesi lähestyy

Ajankohtaista

SAMUELIN POLONEESI TAMPEREELLA 13.-15.3.2020
Vieraita Venäjältä, kotimaan huippusuosikit Tallari ja Frigg sekä suuri joukko suomalaisia pelimanneja

Samuelin Poloneesi on Suomessa eri paikkakunnilla vuosittain järjestettävä vauhdikas ja hyväntuulinen kansanmusiikkitapahtuma, jota on järjestetty vuodesta 1972 lähtien. Samalla se on Suomen Kansanmusiikkiliiton suurin vuosittainen tapahtuma. Poloneesi kokoaa yhteen satoja kansanmusiikin harrastajia ja ammattilaisia ympäri maata. Konserttisalien lisäksi pelimanniryhmät pääsevät soittamaan myös pääkirjasto Metson, Tampereen kauppahallin sekä Koskikeskuksen tiloihin.

Kevään 2020 Poloneesissa Tampereella teemana on hämäläinen kansanmusiikki. Viimeksi Samuelin Poloneesi -tapahtuma soi Tampereella vuonna 1995. Suomen Kansanmusiikkiliiton pääkumppani festivaalin järjestämisessä on Hämeen Kansanmusiikkiyhdistys, lisäksi tiivistä konserttiyhteistyötä tehdään muun muassa Folk Extreme ry:n, Rahvaanmusiikin kerhon, Kansalaisfoorumin sekä Tampereen kaupungin kanssa.

Poloneesin päätapahtumapaikkana toimii Tampereella Sampolan opisto, jossa soitto soi ja laulu kajahtaa juhlasalin lisäksi aulatiloissa. Lauantai-iltapäivä alkaa Hämeen Kansanmusiikkiyhdistyksen perinteisessä Hämeen Kevätsoitossa, vaihtuu lennokkaasti valtakunnalliseen Pelimanniparaatiin ja huipentuu iltakonserttiin, jossa lavan valloittavat ikiaikaiset suursuosikit Tallari ja Frigg. Tallarin uudistunut kokoonpano saapuu ensi kertaa Tampereelle ja Frigg puolestaan juhlii 20-vuotista uraansa sekä uutta levyä.

Lastenohjelmaa tarjoillaan lauantaina Höpinätötterön konsertissa Keskustorilla kulttuuritalo Laikussa, jossa voi osallistua myös soitinrakennuspajaan lastenkulttuurikeskus Rullassa.

Perjantain iltaklubi G Livelabissa tuo maistiaisia heinäkuussa 2020 Viipurissa järjestettävän suomalais-venäläisen Kukushka-tapahtuman ohjelmistosta! Venäläisen kansanmusiikin suurnimi Sergei Starostin, nuoren sukupolven yhtye TESTO sekä Tampereen oma Anne-Mari Kivimäki & Palomylly tähdittävät avajaisklubia. Lauantain iltaklubilla Telakalla kuullaan Lähi-idän tummia rytmejä ja skandinaavisia jazz-vaikutteita Ma Rouf-yhtyeeltä. Molemmilla klubeilla myös pelimanniyhtyeet valloittavat lavan illan edetessä ja jamit jatkuvat aamuun saakka.

Viikonlopun aikana ohjelmaan sisältyy myös paritanssityöpaja, yhteislaulutilaisuus ja pelimannien säestämä kansanlaulukirkko. Samuelin Poloneesi Tampereella huipentuu sunnuntain Pääjuhlassa Sampolan juhlasalissa pelimannien yhteissoiton, oltermannien ja Kangasalan pikkupelimannien nuorten taitajien, tanssiryhmä Hämmäyksen sekä Maria Kalaniemen ja Marianne Maansin voimin.

Katso koko ohjelma täältä

Lisätietoja:
Suomen Kansanmusiikkiliitto, Pauliina Perkkiö p. 044 738 1933, tuottaja@kansanmusiikkiliitto.fi
Verkkosivut: www.kansanmusiikkiliitto.fi/samuelinpoloneesi
Samuelin Poloneesin Facebook-sivu: www.facebook.com/samuelinpoloneesi