SUOMEN KANSANMUSIIKKILIITTO

Suomen ensimmäinen Etnogaala täyttää Tavastian marraskuussa

Ajankohtaista

Suomen ensimmäinen Etnogaala pidetään tiistaina 7.11. klo 19 Tavastia-klubilla Helsingissä. Vuosittaisessa gaalassa palkitaan kansanmusiikin, maailmanmusiikin sekä kansantanssin kiinnostavia ja ansioituneita toimijoita. Yle välittää ja tallentaa tapahtumaa tv-, radio- ja nettikanavillaan.

Etnogaala on kansanmusiikin ja kansantanssin näköinen juhlailta: vähemmän puheita, enemmän livemusiikkia ja tanssia. Tavastia muuntautuu kahden esiintymislavan etnoklubiksi, jossa Ylen lähetys liikkuu lavalta takahuoneeseen, lämpiöön ja haastatteluihin.

Gaalan esiintyjät valitaan palkintoehdokkaiden joukosta. Sekä ehdokkaat että ohjelma julkaistaan syyskuussa.

Etnogaalassa on kolme pääpalkintosarjaa. Pääpalkintojen saajat valitsee yleisön ehdottamien nimien joukosta ammattilaisraati, jonka on asettanut tapahtuman järjestäjä Kansanmusiikin ja Kansantanssin Edistämiskeskus (KEK)

Pääpalkintosarjat ovat:

Vuoden artisti
Vuoden ilmiö
Vuoden tulokas
Näiden lisäksi alan huippuja palkitaan kolmessa erikoissarjassa:

Vuoden kansanmusiikkitekijä, palkinnon jakaa Elvis ry
Vuoden kansainvälistyjä, palkinnon jakaa Music Finland
Risteys-palkinto, palkinnon jakaa Maailman musiikin keskus
Kolmen pääpalkintosarjan sekä Vuoden tekijä -sarjan palkittavia voi ehdottaa nettilomakkeella osoitteessa kansanmusiikki.fi/etnogaala 15.8. asti sekä Kaustinen Folk Music Festivalilla 10.-16.7. ehdotuslomakkeella Yläkoululla. Ehdottaneiden kesken arvotaan lippupaketti kahdelle Etnogaalaan.

Etnogaalan lippuja myy Tiketti:

liput ennakkoon 12-20 € 15.10. saakka, sen jälkeen ja ovelta 15-22€

Etnogaalan järjestää Kansanmusiikin ja Kansantanssin Edistämiskeskus (KEK) yhteistyössä Ylen kanssa. Muut yhteistyökumppanit ovat Maailman musiikin keskus, Music Finland, Elvis ry, Muusikkojen liitto, Teosto ja Suomen Kansanmusiikkiliitto. Etnogaala on osa maailmanmusiikkifestivaali Etnosoi!:n ohjelmaa. Gaalaa tukevat Musiikin edistämissäätiö, Kalevalaseura ja Maaseudun sivistysliitto.

Voittajat valitaan ehdotusten joukosta, lue lisää Etnogaalan sivuilta:

https://kansanmusiikki.fi/etnogaala

Lisätiedot ja haastattelupyynnöt:

Sirpa Lahti, toiminnanjohtaja

Kansanmusiikin ja Kansantanssin Edistämiskeskus ry. (KEK)

040-7384736

tj@kansanmusiikki.fi

www.kansanmusiikki.fi/etnogaala