SUOMEN KANSANMUSIIKKILIITTO

Verkkokauppa

Aili Järvelä & Sointi Jazz Orchestra: Unituulia

Unituulia-albumi on koskettava ja tunnelmallinen kokonaisuus uusia Aili Järvelän säveltämiä ja sovittamia suomenkielisiä laulelmia, jotka Sointi Jazz Orchestran poikkeuksellisen monipuolinen instrumentaatio ja Järvelän sielukas ääni herättävät eloon. Kappaleet kantaesitettiin vuonna 2018, ja nyt viimein Järvelän säveltämät, sanoittamat ja sovittamat laulut julkaistaan myös albumina.

Aili Järvelä on kansanmusiikkiin kasvanut oman tien kulkija, joka ei pelkää eksyä reitiltään. Kaustislaislähtöinen Järvelä tunnetaan laulajana, lauluntekijänä, säveltäjänä, sovittajana, viulistina, tuottajana, Järvelän pelimannina, sekä freelance-muusikkona useista eri yhtyeistä ja yhteyksistä.

Sointi Jazz Orchestra on nuorten ammattilaisten syksyllä 2013 perustama yhtye, jonka taiteellisena johtajana toimii yhtyeen perustanut Rasmus Soini. SJO tunnetaan persoonallisesta ja yllättävästä big band -perinnettä uudistavasta soundistaan, joka syntyy epätavallisesta instrumentaatiosta ja tuoreista vaihtosoittimia hyödyntävistä sovituksista.

Unituuli tuivertaa / Päivänpääsky / Keväthuuto / Mä jään tässä / Kato nyt mua / Roihuvuori / Kanssasi matkaa jaan / Kaikesta kaukana

Julkaisija: Eclipse Music 2021

Koodi: ECD2021150
Julkaisuvuosi: 2021
Tuoteen tyyppi: CD

19,00  sis. alv

7 varastossa

Aili Järvelä & Sointi Jazz Orchestra: Unituulia

Koodi: ECD2021150
Julkaisuvuosi: 2021
Tuoteen tyyppi: CD

19,00  sis. alv

7 varastossa

7 varastossa