SUOMEN KANSANMUSIIKKILIITTO

Verkkokauppa

Hohka: Mailla/halmeilla

Levyllä kuullaan uusien kappaleiden lisäksi musiikkia keväällä 2014 ensiesitetystä näyttämöteoksesta ’Sivuun nostettuja tarinoita’. Matkamuistoissa menneiltä vuosilta punoutuvat yhteen niin kaiut Irlannin ylängöiltä, railakkaiden juhlien pauhu Espanjasta kuin myös haavematkat tulevaisuuteen. Vuodesta 2006 toiminut Hohka on ehtinyt uransa aikanaesiintyä mitä erilaisimmilla lavoilla intiimeistä klubeista festivaaliareenoille sekä konserttisaleista raitiovaunuihin. Hohkan tavaramerkiksi ovat muodostuneet lämpöä, elämäniloa ja huumoria säteilevät esiintymiset. Yhtye voitti Pohjoismaiden pelimanniyhtyeiden mestaruuden Ruotsin Sälenissä marraskuussa 2011, ja saman vuoden joulukuussa julkaistu debyyttialbumi ’Puutarhautuminen’ sai lämpimän vastaanoton. Hohkan vuosien varrella yhtenäiseksi hitsautuneessa soinnissa kuuluu tarttuvien melodioiden ja vankan perinnetietoisuuden lisäksi spontaani luomisen riemu sekä musisoinnista nauttiminen.

Veikko Muikku, 2- ja 5-rivinen harmonikka
Enne Ilo Purovaara, basso
Valtteri Lehto, kantele, kitara
Meriheini Luoto, viulu, avainviulu

October Flowers / Kertalaaki / Laavikkovalssi / Le Secret de La Licorne / Luomalan Joonaksen polska / Suurin pudottaja / Välikäden hambo / Niinikoskentie 43

Julkaisija: Hohka 2015.

Koodi: HOHKA-02
Julkaisuvuosi: 2015
Tuoteen tyyppi: CD

19,00  sis. alv

2 varastossa

Hohka: Mailla/halmeilla

Koodi: HOHKA-02
Julkaisuvuosi: 2015
Tuoteen tyyppi: CD

19,00  sis. alv

2 varastossa

2 varastossa