SUOMEN KANSANMUSIIKKILIITTO

Verkkokauppa

Käppi Pekko & K:H:H:L: Matilda

Kalloja, nahkoja ja miesten pellavaisia kesämekkoja – Pekko Käppi & K:H:H:L julkaisi Matilda levyn 31.3.2017.

Matilda on Pekko Käppi & K:H:H:L –yhtyeen toinen täysimittainen levy, jota yhtye alkoi tehdä välittömästi kansallisia ja kansainvälisiä palkintoehdokkuuksia kahmineen Sanguis Meus, Mama! –levyn ilmestymisen jälkeen. Debyyttilevystä piti tulla loppumetreille saakka tuplalevy, mutta kokonaisuus muuttui levytrilogiaksi, jonka toisen osan Svart Recordsjulkaisee maaliskuun lopulla.

Jos yhtyeen edellinen levy säesti suomalaisen voodoon vainoharhaista maailmaa, niin uutukainen vie kuulijan luineen keskelle moneen suuntaan roihuavaa nykyhetkeä, venyttäen todellisuutta petollisen ja epäluotettavan ihmismielen loihtimiin maisemiin. Pekko Käppi &K:H:H:L muistelee albumin alku- ja syntyvaiheita seuraavasti:

– Kauniina, kukkivana lakkiaispäivänä Näsijärven rannalla isokokoisten riistaeläinten kallojen keittelyn lomassa ja Roky Eriksonin ja Cookie & The Cupcakesin soidessa vuorotellen radiossa, alkoi hahmottua levyn avausraidan kesärituaalipuuhissa olevat miehet valkeissa pellavaisissa kesämekoissaan, hymisemässä ikiaikaisuuksia koivikon kätköissä kallojen ja nahkojen alla. Sitten teemat alkoivat kirmailemaan sisällissotamme loimuavasta Tampereesta, roihuavaan nykyhetkeen liian kirkkaan auringon alle, nuorisoa piinaavan kauhutarinan lammen hirviön ulottuville, psykoosin kautta sammuvien polaarisuuksien kanssa universumin salojen äärelle, universumin kaikkein viisaimman, Viisaan Matildan luo ja niin edelleen.

Yhtyeen mukaan levyn työstäminen sujui vanhaan malliin, mutta suurin muutos aiempiin julkaisuihin verrattuna koskee julkaisun lyriikkapuolta.

– Suuren osan teksteistä levylle teki tällä kertaa tamperelainen tekstintekijä Toni Tapaninen. Mitä raaempi oli Tapanisen teksti, sitä iloisempi ja ilmavampi tuli kappaleen musiikillisesta olemuksesta.

Tapanisen lisäksi Matildan sanoittajakrediteistä löytyvät muiden muassa Pekko Käppi itse sekä Suomen kirjakielen isä Mikael Agricola. Albumilla äänen saavat myös lauluntekijä Laura Moisio sekä näyttelijä-ohjaaja Tanjalotta Räikkä, joiden osuudet sysäsivät levyn uuteen kierteeseen.

Ikuiset pahatekijät / Sata irti revittyä kieltä / Matilda / Supermies / Kivi kulkee / Armoa ihminen! / Palavien lasten laulu / Hullu tyttö, villi tyttö / Oksia, puita, kuolleitten luita / Kaikkeus

Julkaisija: Svart Records

Koodi: SVART079CD
Julkaisuvuosi: 2017
Tuoteen tyyppi: CD

14,00  sis. alv

3 varastossa

Käppi Pekko & K:H:H:L: Matilda

Koodi: SVART079CD
Julkaisuvuosi: 2017
Tuoteen tyyppi: CD

14,00  sis. alv

3 varastossa

3 varastossa