SUOMEN KANSANMUSIIKKILIITTO

Verkkokauppa

Kujanpää Juha: Niin kauas kuin siivet kantaa

Kansanmusiikin, jazzin, rockin ja teatterimusiikin parissa työskentelevä Juha Kujanpää julkaisee instrumentaalialbuminsa ”Niin kauas kuin siivet kantaa”. Levy on viimeinen osa säveltäjän ja kosketinsoittajan albumitrilogiaa, jonka aiemmat osat ”Kivenpyörittäjä” (2013) ja ”Kultasiipi” (2015) ovat keränneet ylistäviä arvioita. Uutuuslevy julkaistaan 20.10.2017.

Uuden levyn sävellykset ovat syntyneet kolmen viime vuoden aikana useissa paikoissa ympäri Suomea: Pohjanmaan lakeuksilla, Pohjois-Karjalan järvimaisemissa, Valamon luostarin vierasmajassa sekä Kujanpään työhuoneella Helsingissä. Eri inspiraationlähteistä ja tyylillisistä vaikutteista ammentaneet kappaleet ovat usein alkaneet kirjoittaa itse itseään ja kulkea omia reittejään. Kuulija voi löytää levyn kappaleiden joukosta muun muassa orkesterivalssia, kreikkalaista buzukia, kaustislaista punttia tai klezmer-asteikkoja. Pitkät kaaret ja vahvat melodiat sitovat musiikkia yhteen.

Kujanpää on säveltänyt musiikkia teatteriin ja monille yhtyeille, kuten Karuna ja Kirjava lintu. Soololevyt ovat olleet hänelle oma foorumi, jonka puitteissa on mahdollista luoda juuri sellaista musiikkia, jota itsekin haluaisi kuulla. Toisaalta kappaleille on annettu vapaus lähteä lentoon odottamattomiin suuntiin – niin kauas kuin siivet kantaa.

Levyllä soittava Juha Kujanpää Ensemble on pysynyt lähes samana koko trilogian ajan.
Muusikot:
Juha Kujanpää: piano ja muut kosketinsoittimet
Timo Kämäräinen: kitara, lap steel -kitara, mandoliini, bouzouki
Tero Tuovinen: basso
Jussi Miettola: rummut ja perkussiot
Esko Järvelä: viulu
Alina Järvelä: viulu
Tommi Asplund: viulu
Levyllä vierailevat myös Joakim Berghäll: saksofoni (2,5), huilu ja klarinetti (8) sekä Teija Niku: haitari (5,7)

Vuorikiipeilijä / Kumina / Aurora / Matkalaulu / Hirvitalon valssi / Jää sulaa / Perhostanssi / Niin kauas kuin siivet kantaa

Julkaisija: Eclipse Music

Koodi: ECD-201754
Julkaisuvuosi: 2017
Tuoteen tyyppi: CD

19,00  sis. alv

3 varastossa

Kujanpää Juha: Niin kauas kuin siivet kantaa

Koodi: ECD-201754
Julkaisuvuosi: 2017
Tuoteen tyyppi: CD

19,00  sis. alv

3 varastossa

3 varastossa