Paraisilta kotoisin oleva Nilsbyn Pelimannit juhlistaa toisen levynsä myötä yhtyeen kymmenvuotista taivalta.
Pelimanniryhmä Nilsbyn Pelimannit on musisoinut jo reilun kahdenkymmenen vuoden ajan. Nilsbyn Pelimannit pitää kotipaikkanaan Nilsbyn kylää Paraisilla. Kylä on ollut pitkään tunnettu hyvistä soittajista ja hanuriperinteistään. Kokoonpano on kehittynyt vuosien saatossa ja tänä päivänä ryhmään kuuluu kymmenen soittajaa. Nilsbyn Pelimannit esittää kansanmusiikkia ja pelimannimusiikkia 1900-luvulta omine sovituksineen sekä toimintansa tueksi myös keikkailee tanssimusiikkipuolella todella laajalla ohjelmistolla. Laulettua musiikkia löytyy sekä suomeksi että ruotsiksi.
Muusikot: Sami Heikkilä (basso), Anu Holla (viulu, lusikat, perkussiot), Jukka Hänninen (harmooni, mandoliini), Maria Hänninen (harmooni, haitari), Juha Ilmasti (rummut, pyykkilauta, perkussiot), Sakari Lehtonen (mandoliini), Suvi Sammalisto (viulu, mandoliini)
Lärpolkan / Hauranmaan Polska / Lappfjärds Brudmarsch / Polska Från Hitis / Silivolan Sotiisi / Bundevalssi / Sydämperä-Josefs Polka / Ybbersnäs Schottis / Sattmarks Mazurkan / Sommerhambo / Akuvalssi / Kouvolan Masurkka / Hää-markkinamarssi / Trolskan / Myrskyluodon Maija
20,00 € sis. alv
2 varastossa
SUOMEN KANSANMUSIIKKILIITTO RY
Hämeentie 34 D
00530 HELSINKI
VERKKOKAUPPA
SUOMEN KANSANMUSIIKKILIITTO RY
Hämeentie 34 D
00530 HELSINKI
VERKKOKAUPPA