SUOMEN KANSANMUSIIKKILIITTO

Verkkokauppa

Sakari Kukko Afro Chamber & Strings: Kainuu-Casamance

Tämä albumi liittyy monella tavoin Kainuuseen. Sakari Kukko on syntynyt Kajaanissa ja asuu Kuhmossa. Musiikki kertoo kuvitteellisen tarinan kylämuusikko Reissan Lassista (Lauri Keränen) ja hänen pitkästä matkastaan Kainuusta Casamanceen, LänsiAfrikkaan. Sakari Kukko itse pitää levyä yhtenä pitkän uransa merkittävimmistä töistä.
Kun nyt tarkastelen tätä projektia, huomaan, että olen tarvinnut sen toteuttamiseen kaiken sen opin ja kokemuksen, jonka olen saanut eri musiikkigenreistä koko elämäni aikana, Kukko sanoo.
Jousikvartetti koostuu MikkoVille LuolajanMikkolan kokoamista soittimiensa huipputaitajista. MikkoVille on tehnyt mittavan uran sekä taidemusiikin että jazzin saroilla. Hän on toiminut Suomen kansallisoopperan konserttimestarina, soittanut jazzia jo 70luvulla Wasama Quartetissa ja sittemmin mm. Savonlinnan oopperajuhlaorkesterissa ja New Yorkin Metropolitanoopperan orkesterissa.
Afrikkalaiset mestarit puolestaan edustavat sukuja, joissa muusikkous on kulkenut kymmenien sukupolvien ajan. Cissokhot ovat toimineet Malin kuningaskunnassa (n. 12351670) hovimuusikkoina. Meissa Niang on kotimaassan arvostettu singersongwriter.

Aapeli / Jusu / Murkut / Onko tietoo? / Keddo / Reeta / Kato / Kala-Balik

Sakari Kukko: piano, sopraanosaksofoni, huilu, laulu
Meissa Niang: laulu
Cheick Cissokho: kora,
Issa Dembele: balafon, tama
Ismaila Sane: perkussiot
Abdoulaye Ndiaye: bassokitara
Ousseynou Mbaye: rummut
MikkoVille LuolajanMikkola: 1. viulu
Teemu Eerola: 2. viulu
Maarit Holkko: alttoviulu
IidaVilhelmiina Sinivalo: sello

Julkaisija: Rockadillo 2020

Koodi: ZENCD 2175
Julkaisuvuosi: 2020
Tuoteen tyyppi: CD

20,00  sis. alv

5 varastossa

Sakari Kukko Afro Chamber & Strings: Kainuu-Casamance

Koodi: ZENCD 2175
Julkaisuvuosi: 2020
Tuoteen tyyppi: CD

20,00  sis. alv

5 varastossa

5 varastossa