Uusiakin toimintamuotoja

Harmonikkapedagogi Matti Rantasen aktiivisuus nosti harmonikan vahvasti esille Suomen Pelimanniyhdistyksen profiilissa. Soitin oli otettu mukaan Sibelius-Akatemian koulutusohjelmaan syksystä 1978 ja niin ollen sekä koulutus- että konserttitoiminta laajeni tämän soittimen osalta. Samassa yhteydessä myös viulupelimannit aktivoituivat. Etelä-Hämeessä ryhdyttiin jopa puuhaamaan eriytymistä omaksi yhdistykseksi, mistä sittemmin luovuttiin. Sen sijaan ryhdyttiin pitämään erillisiä Viulupelimannipäiviä Hämeenlinnassa vuodesta 1979 lähtien. Nämä keräsivätkin mestaripelimannien johdolla runsaan joukon soittajia yhteisesti soittelemaan ja keskustelemaan viulun huollosta, ohjelmistosta jne.

Kanteleensoittajien osuus Suomen Pelimanniyhdistyksen toiminnassa pieneni jonkin verran, kun Suomen Kanteleensoittajat perustettiin vuonna 1977. Yhteistyö kuitenkin jatkui mm. kurssien merkeissä ja kokemuksia vaihdettiin puolin ja toisin.

Vuorovaikutus suomenruotsalaisen pelimannijärjestön kanssa oli suhteellisen vähäistä vielä toimintojen alkuvaiheissa, mutta siihenkin saatiin ponttaa lisää 1970-luvun lopulle tultaessa. Erilaiset seminaarit, spelmansstämmat ja pohjoismainen NORDLEK-yhteistyö saivat suomenkielisetkin pelimannit hakeutumaan uudenlaisille soittolaitumille. NORLEKin alaisuuteen perustettiin keväällä 1980 kansanmusiikkijaos, jonka puheenjohtajana ja varapuheenjohtajana on toiminut Antti Koiranen. Kielivaikeuksista ei piitattu. Jos ruotsin kieli ei riittänyt, pantiin sekaan joka toinen sana saksaa.

Pelimanneille ryhdyttiin puuhaamaan merkkisuorituksia ruotsalaisen Zorn-märket -mallin mukaisesti. Johtokunta laati vuonna 1980 Voitto Mäkelän tekemän esityksen pohjalta suoritusvaatimukset. Pelimannimerkkejä saattoi aluksi suorittaa kursseilla ja juhlatapahtumissa ja suoritustilaisuudet olivat suljettuja kuten Ruotsissakin. Sittemmin nämä tilaisuudet avattiin meillä yleisölle ja niistä tehtiin ohjelmanumeroita tapahtumiin.

Suomen Pelimanniyhdistys vaihtoi nimeään vuoden 1980 alusta. Jo vuosikausia 16–18 maakuntayhdistyksen keskusliiton tavoin toiminut organisaatio päivitti nimekseen Suomen Kansanmusiikkiliitto, jossa näkyy paitsi organisaation todellinen muoto myös kansanmusiikin koko kenttä – sekä soitto että laulu. Yhtenä vaikuttimena nimen vaihtoon on arveltu olleen myös Kansanmusiikin neuvottelukunnan nimen muuttaminen Kansanmusiikin keskusliitoksi.

Vuosikymmenen alun suururakka oli Pelimannimatrikkelin kokoaminen. Tietojen tallennus aloitettiin vuonna 1981 ja kirja ilmestyi 1984. Teoksessa on kuvauksia sadoista suomalaisista pelimanneista ja kymmenistä yhtyeistä eri puolilta Suomea. Tietoja ei valitettavasti saatu tasaisesti joka maakunnasta, mutta edelleenkin kirja toimii oivallisena lähdeteoksena ja osoituksena kansanmusiikin innokkaasta harrastuksesta maassamme.

Tehtävät vaihtuvat

Suomen Kansanmusiikkiliiton hallintoonkin puhalsivat uudet tasa-arvon tuulet. Naissukupuolta oli alusta asti edustanut sihteerinä toiminut Sirkka Viitanen. Hänen apunaan toimi liiton toimistossa Raija Hätinen (Mäkinen). Vuoden 1980 johtokuntaan valittiin maakunnan edustajaksi ensimmäisen kerran nainen, Seija Wirkkala Kaustiselta.

Vuoden 1979 loppuun asti Pelimanni -lehden päätoimittajana oli Timo Koski. Hän luovutti tehtävät seuraavan vuoden alusta Tapio Rantakarille, joka jatkoikin lehden päätoimittajana kuolemaansa asti, vuoteen 1993. Lehti sai pian uuden ilmeen ja ulkoasun: kirjoituskoneella kirjoitetusta monistenipusta tuli painotuote vuonna 1984.

Suomen Kansanmusiikkiliitolle valittiin vuoden 1980 alusta ensimmäinen toiminnanjohtaja, alkuun osapäiväisesti. Tehtävään kutsuttiin Antti Koiranen, joka samanaikaisesti hoiti Tampereen yliopistossa kansanmusiikin lehtorin virkaa. Hänen toimikautensa kesti syksyyn 1982, jolloin hän siirtyi kansanmusiikin assistentin virkaan Tampereen yliopistoon. Toiminnanjohtajan sijaisena oli vuonna 1981 Kari Kilpeläinen, joka hoiti tointa myös 1982–83. Juhani Näreharju jatkoi seuraavat kolme vuotta (1983–86). Sen jälkeen toiminnanjohtajan tehtävien hoitaja vaihtui tiheään: Kirsti Nikulainen (1986), Reija Grönroos (1986–87), Maarit Hildén (1987-88) ja Anita Ahtiainen (1988). Heidän jälkeensä vakinaiseksi toiminnanjohtajaksi saatiin innostunut ja uuttera Päivi Utriainen (myöh. Ylönen-Viiri), joka on hoitanut virkaa vuodesta 1988.

Vuoden 1984 alusta Suomen Kansanmusiikkiliiton johtoon astui uusi mies. Erkki Ala-Könni oli edellisen vuoden syyskokoukselle lähettämässään tervehdyksessä toivonut, että hän voisi ”tällä erää siirtyä sivuun”. Uusi mies oli tuttu kansanmusiikkikentälle jo pitkältä ajalta: Professori Martti Pokela oli aikoinaan Pelimannikillan ensimmäinen puheenjohtaja (1965–1966), saanut kansanmusiikille jalansijaa Sibelius-Akatemiaan ja esiintyjänä tuttu radion ja television kautta. Pokelan puheenjohtajuus kesti kolme vuotta, jonka jälkeen johtoon astui tammikuussa 1987 varapuheenjohtajan pallilta Tapio Rantakari.